disseminoitunut gonokokki-infektio: prospektiivinen analyysi 49 potilaasta sekä katsaus patofysiologiaan ja immuunimekanismeihin

49 potilaasta, joilla oli disseminoitunut gonokokki-infektio (DGI) ja jotka olivat sairaalahoidossa Bostonin kaupungin ja yliopistosairaaloissa 7 vuoden aikana. Potilaat, joilla oli DGI: n kliinisiä oireita ja joilla oli Neisseria gonorrhoeae-positiivinen kohdunkaulan, virtsaputken, peräsuolen, nielun, synoviaaliviljelmä tai veriviljelmä, jaettiin kahteen ryhmään märkivän niveltulehduksen esiintymisen tai puuttumisen perusteella. Märkivää niveltulehdusta oli 19 tapausta (ryhmä II) ja 30 tapausta, joissa oli vain jännetuppitulehdus, iholeesioita tai molempia (ryhmä I). Veriviljelmät olivat positiivisia vain ryhmän I potilailla (43%) ja nivelnesteviljelmät vain ryhmän II potilailla (47%). Polyartralgia oli yleisin ensioire molemmissa potilasryhmissä. 26 ryhmän I potilaalla oli jännetuppitulehdus (87%) ja vain 4 ryhmän II potilaalla (21%) jännetuppitulehdus (p alle 0, 001). Polvi oli yleisimmin mukana märkänivel. 27 ryhmän I potilaalla (90%) oli iholeesioita verrattuna 8 ryhmän II potilaaseen (42%) (p alle 0, 001). Osa näistä vaurioista eteni hoidon aikana; osa potilaista ei ollut tietoinen vammoistaan. Urogenitaaliset oireet olivat kummassakin potilasryhmässä epätavallisia. Yhdellätoista naisella (33%) oli kuukautiset tai he olivat raskaana DGI: n alkaessa. Kolmellatoista potilaalla oli aiempiin gonokokki-infektioihin viittaava historia; yhdellä oli toistuvia DGI-oireita. Tällä ja toisella potilaalla todettiin komplementtipoikkeavuuksia. Endokardiittia tai aivokalvontulehdusta ei esiintynyt. Neljällä potilaalla oli selittämättömiä poikkeamia maksan toiminnassa. Kaikki potilaat toipuivat tapahtumaköyhästi. Levitetyistä paikoista eristetyt kannat olivat pääasiassa läpinäkyvää fenotyyppiä (90%). Monet kannat (58%) tarvitsivat kasvuun arginiinia, hypoksantiinia ja urasiilia. He olivat myös alttiimpia penisilliinille kuin raportoidut sisäsynnytintulehdusta aiheuttavat kannat. Useimmat kannat kuuluivat yhteen ulompaan solukalvoproteiinin koagglutinaatioseroryhmään, WI (85%). Nämä ominaisuudet eivät vaihdelleet ryhmän I ja ryhmän II isolaattien välillä. Näiden kahden kantaryhmän komplementtiriippuvainen bakterisidinen reaktiivisuus ihmisen normaaleihin seerumeihin nähden kuitenkin vaihteli. Kahdeksantoista 24 ryhmän I kannasta (75%) ja 9 ryhmän II kannasta (47%) vastustivat tappamista kaikilla testatuilla normaaleilla ihmisen seerumeilla (p vähemmän kuin .05). Samoin ryhmän II potilaiden toipilasseerumit pystyivät tappamaan infektoivat kantansa useammin kuin ryhmän I potilaiden Seerumit (70% vs 17%) (p alle 0.01). DGI: tä sairastavien potilaiden taudin kliinisen ilmentymisen vaihtelut voivatkin osittain selittyä eroilla tartunnan saaneiden kantojen tietyissä fenotyypeissä ja immunologisissa ominaisuuksissa.