kunnes kompleksit tehdään tietoisiksi ja työstetään läpi, kuten uusjungilaisessa psykoterapiassa yleensä tehdään, ne toimivat ”itsenäisesti ja häiritsevät tahdon aikeita, häiritsevät muistia ja tietoista suorituskykyä”.
itse egoa voidaan ajatella kompleksina, joka ei ole vielä täysin integroitunut psyyken muihin osiin (nimittäin superegoon ja id: hen eli tiedostamattomaan). Kuten Jung kuvaili, ” egon kautta ymmärrän ideakompleksin, joka muodostaa tietoisuuteni alan Keskuksen ja näyttää omaavan suuren jatkuvuuden ja identiteetin. Siksi puhun myös egokompleksista”.
Jung käytti usein termiä ”monimutkainen” kuvaamaan osittain tukahdutettua, mutta erittäin vaikutusvaltaista joukkoa varautunutta psyykkistä materiaalia, joka on erotettu tietoisesta ”I: stä”tai ristiriidassa sen kanssa. Daniels (2010) kuvasi komplekseja ”’stuck-together’ agglomerations of thoughts, feelings, behavior patterns, and somaattinen forms of expression”. Tunnesävyiseksi luonnostaan Jung kirjoitti: ”on kuva tietystä psyykkisestä tilanteesta, joka korostuu voimakkaasti emotionaalisesti ja on lisäksi yhteensopimaton totutun tajunnan asenteen kanssa. Tällä kuvalla on voimakas sisäinen koherenssi, sillä on oma eheytensä ja lisäksi suhteellisen korkea autonomia, niin että se on tietoisen mielen valvonnan alainen vain rajoitetussa määrin, ja siksi se käyttäytyy kuin elävä vieras ruumis tietoisuuden alueella.”
jotkut kompleksit voivat anastaa valtaa egolta ja voivat aiheuttaa neuroosin kehittymisestä johtuvia psykologisia häiriöitä ja oireita. Jung kuvasi kompleksien autonomista, itseohjautuvaa luonnetta sanoessaan
”mikä ei ole niin hyvin tunnettua, mutta paljon tärkeämpää teoriassa on, että komplekseilla voi olla meidät. Kompleksien olemassaolo herättää vakavan epäilyksen naiiviin olettamukseen tietoisuuden yhtenäisyydestä, joka rinnastetaan ’psyykeen’, ja tahdon ylivallasta. Jokainen kompleksin konstellaatio esittää häiriintyneen tajunnan tilan. Tietoisuuden yhtenäisyys häiriintyy ja tahdon aikeet vaikeutuvat tai tehdään mahdottomiksi. Muistikin vaikuttaa usein huomattavasti, kuten olemme nähneet. Kompleksin on siis oltava psyykkinen tekijä, jolla on energian suhteen arvo, joka joskus ylittää tietoisten aikomustemme arvon, muuten tällaiset tietoisen järjestyksen häiriöt eivät olisi lainkaan mahdollisia. Ja itse asiassa aktiivinen kompleksi asettaa meidät hetkellisesti pakon, pakonomaisen ajattelun ja toimimisen tilaan, jolle tietyin edellytyksin ainoa sopiva termi olisi juridinen käsitys alentuneesta vastuusta”
toisaalta Jung puhui ”differentioivista funktioista” lähinnä hyödyllisten kompleksien terveellisenä kehityksenä, mutta ei ilman, että se aiheuttaisi usein ei-toivottuja sivuvaikutuksia.
”on totta, että emme puhu tästä kompleksin pakkomielteenä, vaan yksipuolisuutena. Silti todellinen tila on tällä erolla suurin piirtein sama, että yksipuolisuus on yksilön tarkoittama ja sitä vaalitaan kaikin hänen vallassaan olevin keinoin, kun taas kompleksin koetaan olevan vahingollinen ja häiritsevä. Ihmiset eivät useinkaan näe, että tietoisesti tahdottu yksipuolisuus on yksi ei-toivotun kompleksin tärkeimmistä syistä, ja että vastaavasti tietyt kompleksit aiheuttavat yksipuolisen, arvoltaan kyseenalaisen erilaistumisen.
psykologisissa tyypeissä Jung kuvaa hyvin ja jopa erittäin yksipuolisissa tyypeissä vallitsevien ja alempiarvoisten differentiaalifunktioiden, jotka usein muodostavat komplekseja ja neurooseja, välisten jännitteiden vaikutuksia.
”edellämainituissa kuvauksissa en halua antaa lukijoilleni sellaista vaikutelmaa, että tällaiset esiintyisivät lainkaan usein näin puhtaassa muodossa todellisessa elämässä. Ne ovat ikään kuin vain Galtoneskeja perhemuotokuvia, joissa tuodaan esiin yhteiset ja siten tyypilliset piirteet korostaen niitä suhteettomasti, kun taas yksittäiset piirteet ovat aivan yhtä suhteettomasti häivytettyjä.