Jul 24, 2015, 15:33 IST
Jainalaisuus sai alkunsa Intiassa 600-luvulla eaa. Nimi Jainalaisuus on johdettu minän ja ulkoisen maailman valloittajaa tarkoittavasta sanasta ”Jina”. Tätä termiä käytetään puhuttaessa kahdestakymmenestäneljästä suuresta mestarista eli Tirtankarasta, joiden kautta Jainalaisuus sai alkunsa. Mahavira oli viimeinen näistä Tirtankaroista, ja häntä pidetään jainalaisuuden perustajana.
sana Tirtankara tarkoittaa sitä, joka seilaa ihmisiä maailman kahleiden yli. Kahdenkymmenenneljän Tirtankarin ohjesääntö ja käytäntö pohjustivat jainalaisuuden eri dogmien, teorioiden ja käsitysten rakentamista. Jainalaisuuden keskeisiä piirteitä ovat ahimsan eli väkivallattomuuden osoittaminen ajatuksen, sanan ja teon kautta sekä Oman minän ja maailman valloittaminen sitä kautta kohti vapautumista.
Jainalaisuus on hyvin vanha uskonto. Itä-Intiasta lähtöisin oleva Jainalaisuus syntyi samoihin aikoihin, kun buddhalaisuus syntyi Intiassa. Ajanjaksolle, jolloin nämä kaksi uskontoa syntyivät, oli ominaista vallankumous hindulaisuuteen liittyvää ritualismia ja kastilaitosta vastaan. Nämä kaksi uskontoa kyseenalaistivat nämä hindulaisuuden piirteet ja vastustivat niitä ankarasti, ja siksi niitä alettiin kutsua hindulaisuuden kahdeksi kapinalliseksi lapseksi.
Lordi Mahaviran opetusten kokoelma muodostaa jainalaisuuden pyhät tekstit. Mahaviran kuoleman jälkeen Jainalaisuus jakaantui kahden lahkon, Digambaran ja Shvetambaran, kehitykselle. Edellinen opinoi, että isäntiensä tavoin seuraajatkaan eivät saa käyttää mitään vaatteita, kun taas jälkimmäinen kannatti valkoisiin vaatteisiin pukeutumista puhtauden merkkinä.
Jainalaisuus korostaa ahimsan käsitettä hyvin voimakkaasti kuin mikään muu uskonto. Itse asiassa seuraajia on kielletty ryhtymästä maatalouden kaltaisiin ammatteihin, joihin kuuluu tuholaisten ja hyönteisten tappaminen erilaisten viljelytoimien aikana. Jainalaisuuden tiukat seuraajat ripustavat naamion suunsa eteen, jotta he eivät tiedostamattaan nielisi mikrobeja ja tappaisi niitä sen seurauksena.
Jainalaisuus ajaa myös voimakkaasti Karman vaikutusta ihmisten elämään. Sielu eli jiva on kiinni ruumiissa, jossa se on syntynyt. Suoritetut hyvät teot vievät jivasit korkeampiin syntymämuotoihin ja syntiset teot vievät heidät alemmille syntymämuodoille. Kun sielu voittaa kiintymyksen ruumiiseen ja vapautuu kaikista karmoista, se vapautuu syntymien ja kuolemien kiertokulusta ja saavuttaa nirvanan eli korkeimman olemassaolon tilan.
kun ihmiset kehittyvät alemmasta tietoisuudestaan ja nousevat korkeammalle tasolle, he kulkevat viiden eri vaiheen läpi: Sadhus ja Sadhvis (munkit ja nunnat), Upadhyayas (kirjoitusten opettajat), Acharyas (monstisten yhteiskuntien johtajat), Arihantas (vapautetut sielut) ja Siddhas (vapautetut sielut, jotka elävät korkeimmilla tasoilla eli taivaissa).