Louis Jolliet, tutkimusmatkailija, kartografi, kuninkaan hydrografi, turkiskauppias, Seigneur, urkuri, opettaja (kastettu 21.syyskuuta 1645 Québecin kaupungissa; kuoli 4. toukokuuta-18. lokakuuta 1700 todennäköisesti Île d ’ Anticostin lähellä). Ensimmäinen merkittävä kanadalaissyntyinen tutkimusmatkailija Louis Jolliet saavutti elinaikanaan kansainvälistä mainetta ensimmäisenä Ei-Aboriginaalisena henkilönä yhdessä Jacques Marquetten kanssa, joka matkusti ja kartoitti Mississippi-joen. Jolliet tutki ja kartoitti myös Yläjärven alueita, saguenayjoen ja Hudsoninlahden välistä aluetta sekä osaa Labradorin rannikkoa.
Varhaiset vuodet ja koulutus
vankkurintekijän poika Jolliet tuli Jesuiittakollegioon Québecin kaupunkiin vuonna 1656. Hän opiskeli filosofiaa, teologiaa ja musiikkia, ja hänestä tuli taitava urkuri. Hänen opiskelutovereitaan olivat Charles-Amador Martin, Pierre de Repentigny de Francheville ja Germain Morin, jonka kanssa Jolliet jakoi musiikkiupseerin arvonimen. Hän suoritti sivuaineensa vuonna 1662 ja suoritti filosofian väitöskirjan vuonna 1666 työskennellessään pappina. Hän jätti pappeuden vuonna 1667. François de Lavalin suojeluksessa hän purjehti Ranskaan ja vietti vuodet 1667-68 Pariisissa ja La Rochellessa.
Mississippin retkikunta
uuteen-Ranskaan palattuaan Jollietista tuli coureur de bois. Hän oli Ste-Marie du Sault ’ ssa (nykyinen Sault Ste Marie) 4.kesäkuuta 1671 ja oli yksi allekirjoittajista 14 aboriginaalin ja Simon-François Daumont de Saint-Lussonin välisessä sopimuksessa, joka antoi Ranskalle länsiosan alueet.
vuonna 1672 intendentti Jean Talon valitsi Jollietin johtamaan retkikuntaa, jonka tarkoituksena oli selvittää, virtasiko aboriginaalien kertomuksista tunnettu Mississippi Meksikonlahdelle vai Tyyneen Valtamereen. Jolliet lähti retkelle kuuden muun, muun muassa Jesuiittaisä Jacques Marquetten kanssa toukokuussa 1673 ja saapui Mississippin suulle 15. Heinäkuun puolivälissä he olivat saavuttaneet lat: n. 33°40 N lähellä Arkansas-joen suuta, riittävän kaukana etelässä todistaakseen, että joki virtasi Meksikonlahteen. He kääntyivät takaisin, kun ystävälliset alkuasukkaat neuvoivat heille, että pidemmälle meneminen paljastaisi heidät vihamielisille alkuasukkaille ja Espanjalaisille joukoille.
Jolliet palasi pohjoiseen ja vietti talven 1673-74 Ste-Marie du Sault ’ ssa. Matkallaan Québecin kaupunkiin toukokuussa 1674 kaikki kolme hänen seuralaistaan saivat surmansa ja hänen lokikirjansa ja karttansa Mississippin retkikunnasta katosivat, kun heidän kanoottinsa kaatui kosken yli. Saint-Marien putouksilla jesuiitoille jätetyt lokikirjan ja kartan kopiot katosivat tulipalossa. Jean-Baptiste-Louis Franquelin piirsi kuitenkin vuonna 1675 Jollietin ja Marquetten kertomusten pohjalta retkikunnasta kartan, joka julkaistiin Pariisissa vuonna 1681 nimellä Voyage et découverte de quelques pays et nations de l ’ Amérique septentrionale.
Hudsoninlahden retkikunta
palattuaan Québecin kaupunkiin Jolliet ei saanut tavoittelemaansa Turkislupaa Illinoisin alueelle ja liittyi vuonna 1676 appensa kanssa turkiskauppakomppaniaan Sept-Îlesiin. Jollietista tuli maaliskuussa 1679 Saint Lawrencenlahdella sijainneen Ȋles de Mingan ja vuonna 1680 Île d ’ Anticostin seigneur.
huhtikuussa 1679 Jolliet lähti Québecin kaupungin virkamiesten käskystä Maitse Hudsoninlahdelle kartoittamaan englantilaisten kauppiaiden vaikutusta alueella ja arvioimaan mahdollisuutta kauppaliittoon alueen aboriginaalien kanssa. Hänen maineensa edelsi häntä, Jolliet kieltäytyi tarjouksen Englanti kuvernööri Charles Bayly tulla työskentelemään hänelle, mutta tuli vakuuttunut, että ”jos englantilaiset jäävät tähän Lahteen he tekevät itsestään masters kaiken kaupan Kanadassa.”Palattuaan Jolliet suositteli, että ranskalaiset” poistaisivat englantilaiset tästä Lahdesta ” tai ainakin ”estäisivät heitä vakiinnuttamasta asemiaan enempää ajamatta heitä ulos tai murtautumatta heihin.”
Labradorin retkikunta
Jolliet keskittyi tämän jälkeen kauppa-ja kalastustoimintaan myönnytyksillään, kunnes englantilaisten kaksi ryöstöretkeä vuosina 1690 ja 1692 aiheuttivat hänelle taloudellisen iskun, josta hän ei koskaan toipunut. 28 päivänä huhtikuuta 1694, tuella Québec kauppias, hän lähti Québec kaupungin kyytiin aseistettu alus 17 miestä ja matkusti pitkin rannikkoa niin pitkälle pohjoiseen kuin lat. 56°8 N lähellä nykyistä Zoaria. Sen lisäksi, että Jolliet kalasteli ja kävi kauppaa aboriginaalien kanssa matkan varrella, hän teki yksityiskohtaisia muistiinpanoja rannikosta ja sen asukkaista ja laati 16 kartografista luonnosta — ensimmäisen muistiin merkityn kertomuksen Pohjois-Labradorin rannikosta ja yksityiskohtaisimman kuvauksen Inuiiteista siihen mennessä.
huhtikuussa 1697 Jolliet seurasi Jean-Baptiste-Louis Franquelinia Hydrografian opettajana Quebecin Jesuiittakollegiossa. Hänet nimitettiin Ranskan kuninkaan hydrografiksi vuonna 1680.
Musiikki
vaikka Jolliet oli tunnetumpi tutkimusmatkailijana ja hydrografina, hän oli myös yksi varhaisimmista kanadalaisista muusikoista. Todisteena hänen musiikillisesta lahjakkuudestaan kertoi ensin isä Jérôme Lalemant, joka kirjoitti, että 1.tammikuuta 1665 ”piispa Monseigneur illasti kanssamme, ja niin myös Monsieur Meseré ; ja iltaisin me kutsuimme sieurs Morinin ja Jolietin, muusikkomme, illalliselle” (Jesuit Relations, vol. 49).
Jollietin kerrotaan soittaneen sekä cembaloa että urkuja. On mahdollista, mutta ei dokumentoitua, että hän esiintyi uruilla, jotka Monsignor de Laval osti Québecin kaupunkiin vuonna 1663. Muistotilaisuudessa vuonna 1700 annettiin tunnustus sille, että hän ”oli soittanut urkuja tuomiokirkossa ja pitäjässä monta vuotta. Done without pay” (Louis Jolliet, s. 145). Vuodelta 1720 peräisin olevassa dokumentissa tunnustetaan myös ”se, että hän soitti urkuja ja oli opettanut useita seminaarin ihmisiä soittamaan.”
Jolliet ’ n kiinnostus musiikkiin käy ilmi myös ”chant Illinoisista”, jonka joko Jolliet tai isä Marquette kirjoitti eräällä matkalla vuonna 1673. William Amtmann toistaa kirjassaan tämän ”calumetin laulun” notaation käsikirjoitusmuodossaan(ransk. vain, S.252), kuten se esiintyi Bacqueville de la Potherien teoksessa ”histoire de l’ Amérique septentrionale ” (Pariisi, 1722) ja viittaa 1900-luvun pitkään jatkuneeseen väittelyyn siitä, kirjoittiko Jolliet vai Marquette kappaleen puhtaaksikirjoittaen, lisäten omat perustelunsa Jollietin puolesta. Amtmann tekee myös musiikillista analyysia.
tämän merkinnän versio ilmestyi alun perin The Encyclopedia of Music in Canada-tietosanakirjassa.