uran alku (2002-2010) Edit
valmistuttuaan high schoolista vuonna 2002 Foster päätti isänsä neuvosta muuttaa pois ja asumaan setänsä luokse Sylmariin, Kaliforniaan, jotta voisi olla lähempänä musikaalisia unelmiaan Los Angelesissa. NPR: n David Greenen haastattelussa Foster kertoi yksityiskohtaisesti reaktiostaan uhkaavaan kaupunkiin, johon hän oli heittäytynyt, heijastaen: ”Sinulla todella täytyy olla vahva kuudes aisti pystyä tavallaan navigoida vesillä, koska outo asia LA on vain-erityisesti Hollywoodissa-on aivan kuin, viihdeteollisuus on eräänlainen outo. Se oli ensimmäinen kerta, kun tajusin, että myös mielisairaat ihmiset sattuivat olemaan vaikutusvaltaisissa asemissa.”
Fosterin alkuvuodet Los Angelesissa olivat hänelle hyvin vaikeita; siitä ajasta hän sanoi ”kahdeksan vuoden ajan, minä vain raaputin nälkiintyneenä taiteilijana, joka toimitti pizzoja, nukkui sohvilla, nukkui autossani ja kaikkea sellaista.”Foster teki useita hanttihommia ensimmäisten vuosien aikana yksin yrittäessään kasvattaa omaa sosiaalista verkostoaan. Näitä olivat tarjoilupöydät, talojen maalaaminen, puhelinmyynti ja baarimikkourakointi. Vuonna 2012 haastattelussa Baltimore Sun, hän puhui siitä, miten hän erityisesti arvostaa baarimikko ja kannusti pyrkiviä muusikoita seuraamaan hänen jalanjäljissään: ”lapset iskeä minua Twitterissä ja kerron heille oppia baaritarjoilu. Los Angelesissa on tarjoilijoita, jotka tienaavat yli 100 000 dollaria vuodessa.”
ensimmäisten kuuden Los Angelesissa viettämänsä vuoden aikana Foster ei menestynyt juurikaan murtautuessaan musiikkibisnekseen sooloartistina. 21-vuotiaana hänen yhtyeensä oli saada levytyssopimuksen New Yorkiin. Noin kaksi vuotta myöhemmin hän sai mahdollisuuden työskennellä Dr. Dren levy-yhtiön Aftermath Entertainmentin kanssa. Sopimus kuitenkin kaatui ja hän jäi ilman vakaata pohjaa soolomusiikkiuralle. Foster oli mukana säveltämässä ja laulamassa toquesin kappaletta ”Breakdown”, joka esiintyi vuoden 2006 elokuvassa Stick It. Hän löysi varhain työtä muusikkona työskentelee koomikko Andy Dick, jolle hän kirjoitti kappaleita ja tulokset elokuva -, televisio -, ja lyhytelokuvaprojekteissa, sekä kiersi, aikana noin seitsemän vuotta. Sooloartistina Foster kirjoitti kappaleen” The Ballad of Andy”, joka kertoo Dickin elämästä ja koettelemuksista. Foster toimi myös musiikkituottajana tuottaen kappaleita muun muassa yhtyeille Frodad ja Rondo Brothers.
samaan aikaan Foster kamppaili huumeriippuvuuden kanssa, mutta nähtyään sen vaikutuksen terveyteensä ja ystäviinsä hän päätti kuntouttaa itsensä. Hän puhui edellisestä kamppailustaan riippuvuuden kanssa 2014: ssä sanoen: ”työskentelen todella kovasti pysyäkseni maadoitettuna enkä anna minkään tuon aineen vaikuttaa siihen, miten elän elämääni. Suuri osa siitä on kangastusta ja epäterveellistä, johon kannattaa uskoa.”Hänen huonetoverinsa, näyttelijä ja laulaja Brad Renfro, myös kamppaili huumeriippuvuuden kanssa ja kuoli heroiinin yliannostukseen 15. tammikuuta 2008. Foster toimi renfron viimeisen levyttämän kappaleen tuottajana. Viisitoista kuukautta entisen kämppiksensä kuoleman jälkeen Foster julkaisi kappaleen nimeltä ”Downtown”, jolla hän pohtii Renfron elämää ja kuolemaa.
foster the People (2008–present)Edit
Foster sai viimein vuonna 2008 työpaikan mophonics-levy-yhtiön kaupallisena laulunkirjoittajana. Tässä tehtävässä hän pystyi kirjoittamaan tunnussävelmiä yrityksille, kuten Honey Bunches of Oats ja Verizon. (Foster on keskustellut työstressiin määrätyn lääkekannabiksen käytöstään sävellysprosessissa.) Oli kuitenkin edelleen vaikea löytää oikeita sävelmiä, joilla hän voisi murtautua edelleen musiikkialalle. Koska kysymykset writer ’ s block ja ei pysty keskittämään eri elementtejä hänen musiikkia yhdessä, hän tuli ymmärtää, että hän tarvitsi apua muodossa bändin jäseniä.
seuraavana vuonna Foster levytti ja julkaisi ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan sooloalbuminsa, yksinlauluja. Yhdeksänraitainen albumi sisälsi demoversiot kahdesta Torches-albumin kappaleesta,” Don ’ t Stop (Color on the Walls) ”ja” I Would Do Anything for You.”Toinen kappale nimeltä” Polartropic (You Don ’t Understand Me)” oli mukana vuoden 2012 animaatioelokuvan Frankenweenien soundtrackilla. Hän soitti soolokeikkoja ympäri Los Angelesia tukeakseen levyään.
lokakuussa 2009 Foster perusti kolmihenkisen yhtyeen, joka koostui itsestään, kollegastaan Mark Pontiuksesta ja pitkäaikaisesta ystävästään Jacob ”Cubbie” Finkistä (jonka Foster oli alun perin tavannut yhteisen ystävän kautta käydessään näyttelijäkoulua). Pontius arvosti Fosterin musiikkityyliä niin paljon, että jätti yhtyeensä Malbecin liittyäkseen tämän rumpaliksi uuteen yhtyeeseen. Fink oli hiljattain menettänyt asemansa TV-tuotantoyhtiössä laman seurauksena, joten hän liittyi basistiksi. Yhtyeen nimeksi piti alun perin tulla ”Foster and the People”, mutta kun suurin osa hänen ystävistään erehtyi luulemaan nimeä ”Foster The People”, Foster päätti nimetä sen sen sijaan jälkimmäiseksi. Hän mieluummin otsikko ”Foster The People”, koska se loihti kuvan hoidon ja kehityksen.
ensimmäinen Fosterin yhtyeen kanssa julkaisema kappale oli Mophonicsilla vuonna 2009 äänitetty ”Pumped Up Kicks”, joka kertoo aseväkivallasta. Hän kirjoitti ja äänitti kappaleen viidessä tunnissa Logic Pro-ohjelmiston avulla, alun perin aikoen ensimmäisen version olevan vain demo. Demosta tuli lopulta kappaleen täysversio ja ”Pumped Up Kicks” julkaistiin Foster online-palvelussa alkuvuodesta 2010. Internet-myyntipisteiden kautta kappale sai vähitellen vetoapua yleisöltä, ja lopulta se pääsi televisio-ohjelmiin, kuten Entourageen ja nailonin kaltaisten yritysten mainoskampanjoihin. Toukokuussa 2010 yhtye sai levytyssopimuksen Columbia Records-levy-yhtiön startime Internationalin kanssa usean albumin sopimuksesta kappaleen kasvavan menestyksen vuoksi. Se julkaistiin virallisesti yhtyeen ensimmäisenä singlenä 14. syyskuuta 2010, ja se tuottaisi yhtyeelle valtavan suosion.
tammikuussa 2011 ”Pumped Up Kicks” julkaistiin yhtyeen ensimmäisellä ei-kaupallisella singlejulkaisulla ”Foster The People”, ja se alkoi nousta Yhdysvaltain listoille muutamaa kuukautta myöhemmin. Se leimattiin ”sleeper-hitiksi”, koska sen suosio kasvoi hitaasti. Se nousi lopulta Billboard Hot 100 – listan sijalle 3 alkaen syyskuun 10. päivän viikosta 2011 ja päättyen lokakuun 29.päivän viikkoon 2011. Kappale oli ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi parhaasta Pop-Duo / Ryhmäesityksestä helmikuussa 2012.
23.toukokuuta 2011 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen studioalbumi ”Torches”, joka toi Fosterille hänen toisen Grammy-ehdokkuutensa parhaasta Vaihtoehtomusiikkialbumista. Hän on kertonut albumin olevan ”perspiration over inspiration” – albumin tuottama.”Nousi myös Billboard 200-listan sijalle 8.
yhtyeen silloisen kiertuejäsenen isom Innisin ohella Mark Foster tuotti elektronista musiikkia duo Smimsin nimellä & Belle. Tämän nimimerkillä Foster ja Innis julkaisivat merkittävän remixin Lana Del Reyn kappaleesta ”Blue Jeans” vuonna 2012, jossa esiintyi Azealia Banks. Smims & Bellen viimeinen (vahvistettu) julkaisu tähän mennessä oli heidän vuonna 2014 tekemä remix singlestä Foster the Peoplen toiselta albumilta.
kolme vuotta Torchesin jälkeen yhtye julkaisi toisen albuminsa ”Supermodel” 14.maaliskuuta 2014. Se on tällä hetkellä heidän korkein korkeimmillaan studioalbumi Billboard 200-listalla sijalla 3. Foster on sanonut, että albumin teemaan vaikutti hänen kiinnostuksensa kapitalismin ”rumaan puoleen” sekä sosiaalisen median suosio ja ihmisten kokemat sosiaaliset paineet. Vastaukseksi hän on merkinnyt sen teokseksi, joka muistuttaa häntä onnesta saada kannustava yhteisö ylläpitämään optimistista asennetta. Hän keskusteli Los Angeles Times paljastuksia hän oli kiertueella edellisen albumin, joka auttoi häntä muotoilemaan teema takana Supermodel: ”Menin Intiaan, vietin jonkin aikaa Lähi — idässä ja menin Pohjois-Afrikkaan-paikkoihin, joissa prioriteetit ovat täysin erilaiset. Ne kulttuurit eivät keskity yksilöihin. He keskittyvät yhteisöihin. Se muutti suhtautumiseni elämään. Näin ihmisiä, joilla oli iloa ja inhimillisiä yhteyksiä, eikä heillä ole tuhannesosaa siitä, mitä meillä täällä on. Mutta heillä on jotain, mitä meillä ei ole, yhteisöllisyyttä.”
kesäkuussa 2014 Luke Pritchard — jonka kanssa Foster oli tehnyt yhteistyötä aiemmin — paljasti, että parilla oli kolmesta neljään keskeneräistä kappaletta vielä julkaisematta.
vuonna 2015 Foster toimi tuottajana toisen maailmansodan aikaisen draamaelokuvan Little Boy soundtrackilla (jonka yhdessä kappaleessa esiintyi Mark Pontius). Se oli hänen ensimmäinen kokemuksensa tehdä elokuva, ja oli erityisen jännittävä hänelle johtuen ”kitaravetoinen” soundtrack hän loi.
21.heinäkuuta 2017 Foster The People julkaisi kolmannen albuminsa ”Sacred Hearts Club”, joka on saanut vaikutteita nykyajan globaaleista kysymyksistä ja Fosterin tunteista niitä kohtaan, joita terrorismiin, rasismiin, homofobiaan ja vaaleihin liittyvät tapahtumat koskettavat. Foster sanoi albumin julkaisun yhteydessä: ”halusin läimäyttää ihmisiä hieman, heittää kylmää vettä heidän päälleen. Tämä levy olisi tuntunut väärältä. Tuntui, että ihmiset kaipasivat halausta.”
syyskuussa 2019 Foster The People julkaisi EP: n Pick U Up. Yhtye on julkaissut myös kaksi (EP: n ulkopuolista) singleä, Mobleyn kappaleen uusintaversion sekä useita yhteistyösopimuksia The Knocksin, Møn ja Louis the Childin kanssa. Mark Foster käsikirjoittaa parhaillaan kauhuelokuvaa.
joulukuussa 2020 Foster debytoi radio-ohjelmassaan Escapology Sirius XM: n ALT Nationilla. 11. joulukuuta yhtye julkaisi EP: nsä In The Darkest of Nights, Let the Birds Sing; levy, joka perustuu rakkauden käsitteeseen.