useimmat Missaletten teokset painattavat sekä Nikean uskontunnustusta että apostolista uskontunnustusta. Apostolista uskontunnustusta voidaan käyttää messuissa, joissa lapset ovat enemmistönä, kuten seurakunnallisessa Koulumessussa. Lastenmessujen Hakemisto täsmentää: ”apostolista uskontunnustusta voidaan käyttää, koska he tuntevat sen katekismusluokassaan” (#49). Tällainen päätös kuvastaa hyvää pedagogiikkaa.
kysymyksen merkitys kuitenkin koskee näiden uskontunnustusten alkuperää. Sana creed juontuu latinan uskontunnustuksesta, joka tarkoittaa ” uskon.”Uskontunnustuksen minkä tahansa muodon tarkoitus on tarjota uskon perustavaa laatua oleva, ytimekäs lausunto. Lisäksi uskontunnustukset rakentuvat perususkoon Kolminaisuudesta ja kullekin kolmelle persoonalle sopivasta” työstä”: Isästä ja luomisesta, Pojasta ja lunastuksesta sekä Pyhästä Hengestä ja pyhityksestä. Sellaisena uskontunnustukset vangitsevat myös pelastushistorian kulun: Isän aloitteesta syntyvä pelastuksen historia huipentuu Jeesukseen, ja Pyhän Hengen työn kautta Herramme lunastustehtävä ja Pääsiäismysteeri toimii kirkon aikakaudella.
tietenkin Apostolien uskontunnustuksen katsotaan johtuvan Apostolien opetuksesta. Vanhan perinteen mukaan apostolit sepittivät helluntaipäivänä tämän uskontunnustuksen Pyhän Hengen ohjauksessa. Lisäksi jokainen apostoli kirjoitti yhden kahdestatoista uskontunnustuksessa ilmaistusta uskonkappaleesta. (Pidä mielessäsi, että St. Mattias oli syrjäyttänyt Juudaksen, joka petti Herramme ja tappoi sitten itsensä.) Pyhä Ambrosius (k. 397) ja Rufinus todistivat molemmat tätä perinnettä erityisesti saarnaamisessaan. On epävarmaa, kirjoittivatko apostolit itse tämän varhaisen uskontunnustuksen; siitä huolimatta Uskontunnustuksessa ilmaistut uskomukset juontuvat varmasti heidän opetuksistaan. On myös kiinnostavaa, että katolisen kirkon Katekismus käytti apostolisen uskontunnustuksen kahtatoista artiklaa esitellessään uskoa I osassa, ” uskon tunnustus.”
lisäksi uskontunnustuksen sisältö löytyy henkilön kasteessa kirkon varhaisiässä tekemästä uskon tunnustuksesta. Tässä kastettava vastasi kolmeen kysymykseen, jotka jakautuivat jälleen Kolminaisuuden persoonien mukaan. Esimerkki tästä varhaisesta kasteammatista löytyy Pyhän Hippolytoksen apostolisesta perinteestä (k. 235), joka kirjoitettiin noin vuonna 215. Vielä tänäkin päivänä lasten Kasteriittissä kastettava henkilö (tai lapsen tapauksessa vanhemmat ja kummit) tekee uskon tunnustuksen vastaamalla kolmeen kolminaisuusopin mukaiseen kysymykseen: ”uskotteko Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan? Uskotko Jeesukseen Kristukseen, hänen ainoaan poikaansa, Herraamme, joka syntyi Neitsyt Mariasta, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, nousi kuolleista ja istuu nyt Isän oikealla puolella? Uskotko Pyhään Henkeen, pyhään katoliseen kirkkoon, pyhien yhteyteen, syntien anteeksiantoon, ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään?”(Kirkkoon Saapuneet ja kristillisen vihkimisen riitin mukaan kastetut ja vahvistetut aikuiset tunnustavat uskonsa lausumalla Nikean uskontunnustuksen.)
toisaalta Nikean uskontunnustuksen laati Nikean I Kirkolliskokous (325), joka kutsuttiin koolle torjumaan Areioksen harhaoppia, joka periaatteessa kielsi Kristuksen jumaluuden. Tässä Kirkolliskokous halusi opettaa hyvin selvästi, että Jeesus Kristus on” aineellinen ”eli” olemukseltaan yksi ” isän kanssa jakaen saman jumalallisen luonnon; että hän on siinnyt, ei tehty eikä luotu; ja että Maria tuli raskaaksi Pyhän Hengen voimalla ja hänen kauttaan Jeesuksesta Kristuksesta, tosi Jumalasta, tuli myös tosi ihminen. Nikean uskontunnustuksen alkuteksti päättyi lauseeseen ” ja Pyhässä Hengessä.”Epäilemättä Nikean uskontunnustuksen perustana oli kasteessa annettu Apostolinen uskontunnustus ja uskon tunnustus.
myöhemmin Konstantinopolin kirkolliskokouksessa (381) kirkko ei ainoastaan vahvistanut tuomitsevansa areiolaisuutta, vaan myös tuomitsi Pneumatomakhian (eli ”Hengen tappajat”), joka ei ainoastaan kieltänyt Jeesuksen jumaluutta vaan myös Pyhän Hengen jumalallisuuden. Siksi uskontunnustus laajeni määrittelemään selvästi Pyhän Hengen jumalallisuuden. Todellisuudessa Kirkolliskokous muokkasi Pyhän Epifanios Salamislaisen vuonna 374 kirjoittamaa uskontunnustusta. Tämä uskontunnustus, viralliselta nimeltään Nikealais-konstantinopolilainen symboli, otettiin messuun noin vuonna 500.
vaikka vastaus tähän kysymykseen osoittaa, miten usko ilmeni ensin Apostolisessa Uskontunnustuksessa ja sitten vielä selvemmin Nikean Uskontunnustuksessa, todellinen merkitys on se, että usko säilyi, varjeltiin ja luovutettiin seuraavalle sukupolvelle. Lisäksi vainon aikana (ennen vuotta 313) uskontunnustusta ei yleensä kirjoitettu– se oli osa disciplina arcanaa, eli se opetettiin ulkoa ja annettiin suullisesti suojana hyökkäykseltä. Tavallaan meidänkin pitäisi tänä vainon aikakautena tuntea Uskontunnustuksemme ulkoa, tuntea se usko, jota tunnustamme siinä, ja antaa tämä usko seuraavalle sukupolvelle.