[mitä psykiatrit voivat tehdä potilaille, jotka haluavat kuolla?]

mielisairailla esiintyy usein halu tehdä itsemurha, mutta se, miten esittää vakuuttava peruste saada nämä potilaat luopumaan itsemurhasta, on edelleen vaikea haaste. Tätä asiaa tarkastellaan jäljempänä, kun viitataan paljon julkisuutta saaneeseen Chabot ’ n tapaukseen, jossa psykiatri avusti itsemurhassa potilasta, joka oli masentunut kahden pojan menettämisestä onnettomissa olosuhteissa. Eutanasiaa eli avustettua itsemurhaa on yleensä kritisoitu seuraavista syistä: 1) on mahdotonta varmistaa, oliko potilaan itsemääräämisoikeuden perusperusteena pidetty vapaa tahto ehjä toimenpiteen suorittamishetkellä. 2) jos käytäntö yleistyy, niin on olemassa alttiiden potilaiden mahdollisuus saada pintapuolista lääketieteellistä hoitoa; 3) usein, halu kuolla on ohimenevä ja kaksijakoinen; 4) kuolemaan liittyvät seurannaisvaikutukset ulottuvat yksilön ulkopuolelle ja voivat olla erityisen akuutteja perheen kanssa. Jokaista näistä argumenteista voidaan käyttää loogisena vasta-argumenttina itsemurhalle, ja siinä määrin kuin ne perustuvat siihen, että kuolema on peruuttamaton, ne ovat tehokkaita. Vaikka vastustamme yleisesti eutanasiaa ja avustettua itsemurhaa, nämä argumentit sopivat mielestämme huonosti yksittäisten potilaiden vakuuttamiseen siitä, etteivät he tee itsemurhaa. Katsaus Chabot ’ n tapauksesta käytyihin keskusteluihin katsotaan hyödylliseksi pohdittaessa itsemurhien ehkäisytapoja, kuten psykoterapeuttisia suhteita. Näiden keskustelujen perusteella pohditaan myös sitä, miten vastata Japanissa korkean itsemurhariskin omaaville potilaille. Koska ei ole riittäviä kriteerejä kuolevan potilaan pätevyyden määrittämiseen, kantaa, jonka mukaan lääketieteellistä hoitoa voidaan antaa samanaikaisesti potilaan pätevyyttä arvioitaessa, pidetään merkityksettömänä. Lisäksi on olemassa vaara, että masennuksen hoidon voimakas edistäminen potilailla, joilla on suuri itsemurhariski, kieltää potilaalta hänen vapaan tahtonsa kehottamalla liialliseen lääkitsemiseen ja tunkeutumalla potilaan ”vapauteen kuolla.”Me uskomme, että ainoa keino, jonka voimme ottaa, on päästä lähelle potilaan tuskaa ja ahdistusta, samalla kun kohtaamme suoraan sen ongelman, joka koskee potilaan oikeutta kuolla ja potilaan auttamista elämään.