kauppaoikeudessa rajoitettu vastuu on joihinkin liiketoimintamuotoihin sisältyvä suojausmenetelmä, joka suojaa omistajiaan tietyntyyppisiltä vastuilta ja määrältä, josta tietty omistaja on vastuussa. Rajavastuulomake erottaa omistajan / omistajat liiketoiminnasta. Tämä tarkoittaa sitä, että kun yritys todetaan vastuulliseksi asiassa, omistajat eivät ole itse vastuussa, vaan yritys on. Näin ollen tämä vastuu koskee vain varoja tai omaisuutta, jonka omistaja tai omistajat ovat sijoittaneet liiketoimintaan. Jos esimerkiksi osakeyhtiö menee konkurssiin, omistaja tai omistajat eivät menetä omaisuuttaan, kuten henkilökohtaista asuinpaikkaa(olettaen, etteivät he anna henkilökohtaisia takauksia). Rajoitetun vastuun suojaa tarjoavia liiketoimintamuotoja ovat muun muassa osakeyhtiöt, osakeyhtiöt ja yhteisöt. Yksityiset elinkeinonharjoittajat ja yhtiökumppanuudet eivät sisällä rajoitettua vastuuta.
Tämä on isompien yritysten vakiomalli, jossa osakkeenomistaja menettää vain sijoitetun summan (osakkeiden arvon laskiessa). Selitys, katso business entity.
tähän sääntöön on kuitenkin olemassa poikkeus, jonka mukaan kantaja voi nostaa kanteen osakeyhtiön omistajaa(omistajia) vastaan, jos omistaja(omistajia) on syyllistynyt toimintaan, joka oikeuttaa kantajan perinnän omistajalta(omistajilta): tätä poikkeusta kutsutaan ”lävistää yritysverho.”Tuomioistuimet yrittävät yleensä olla käyttämättä tätä poikkeusta, ellei ole tapahtunut vakavia rikkomuksia. Rajoitettu vastuu auttaa yrittäjiä, yrityksiä ja taloutta kasvamaan ja innovoimaan. Jos tuomioistuimet siis usein päättäisivät puhkaista verhon, tuo innovaatio rajoittuisi. Tarkka testi tuomioistuin käyttää määrittää, jos huntu on lävistetty vaihtelevat valtion Yhdysvalloissa, mutta yleensä tuomioistuimet näyttävät onko erottaminen yhtiön ja sen omistajien asioita, yhtiön toimet olivat vilpillisiä, ja jos yhtiön velkojat joutuivat epäoikeudenmukainen kustannukset.
yksinyrittäjien ja yhtiökumppanuuksien osalta vastuu on rajoittamaton. Rajoittamaton vastuu tarkoittaa, että yrityksen omistajalla(omistajilla) on täysi vastuu ottaa vastuulleen kaikki yrityksen velat. Tähän voi sisältyä henkilökohtaisen omaisuuden takavarikointi konkurssin ja selvitystilan yhteydessä. Osakeyhtiöiden ja osakeyhtiöiden ammattilaisilla on rajoittamaton vastuu omista vahingonteoistaan ja väärinkäytöksistään. Yrityksen rajoitettu vastuu ei enää koske näitä väärinkäytöksiä.
yritysten omistajille on olemassa tärkeimmät vastuukategoriat, joista heidän on oltava tietoisia suojellakseen liiketoimintaansa vastuu-ja rahoitusongelmilta ja-ongelmilta. Ensimmäinen on työllisyyteen liittyvät kysymykset, joissa mitä suurempi työvoima ja mitä enemmän vaihtuvuutta on, sitä suurempi todennäköisyys on korvausvastuuseen liittyvillä oikeusjutuilla, kuten perusteettomilla irtisanomisvaatimuksilla. Toinen osa-alue on tiloissa sattuneet tapaturmat ja/tai loukkaantumiset. Seuraavaksi ajoneuvoihin liittyvä vastuu, jos työntekijät saavat ajaa työsuhdeautoja, koska se voi johtaa onnettomuuksiin työsuhdeautoja käyttäessään. Tuotteeseen liittyvä vastuu (jota kutsutaan myös valmistajan vastuuksi) kertoo tuotteiden huonosta valmistuksesta, joka johtaa loukkaantumisiin ja/tai onnettomuuksiin, joita käsitellään tarkemmin seuraavassa jaksossa. Virheet/laiminlyönnit on toinen luokka, jossa oikeusjuttu voi johtua virhe osa yrityksen kuten sopimuksen tai paperityötä. Lopuksi, viimeinen merkittävä luokka liittyy johtajien ja virkailijoiden pitämiseen henkilökohtaisesti vastuussa toimista, joihin yritys on ryhtynyt, kuten näkyy yrityksen verhon lävistämisessä. Kaiken kaikkiaan, kun yritykset saavat suurempia ja menestyksekkäämpiä, niiden mahdollisuudet vastuu oikeusjuttujen kasvaa, mutta pienyritykset eivät ole täysin immuuneja heille. Yrittäjien ja yritysten omistajien on oltava tietoisia tämäntyyppisistä vastuista varmistaakseen, että heidän liiketoimintaansa suojataan.
tuotevastuu
tuotevastuu koskee siviilioikeudellisia oikeusjuttuja kantajan ja vastaajan välillä, joka toimittaa viallisia tavaroita, jotka ovat aiheuttaneet menetyksen tai vahingon.
tuotevastuu ja sen yleisyys laissa on muuttunut historian saatossa. 1800-luvulla se toimi sekä valmistajien että muiden myyjien eduksi. ”Caveat emptor” (”varokoon ostaja”) hallitsi ylimpänä tällä lain alueella. Tällä aikakaudella myyjällä ei ollut vastuuta, elleivät he olleet antaneet asiakkaalle nimenomaista lupausta, jota ei saatu. 1800-luvulla alkoi myös teollinen vallankumous, joka muutti liikemaailmaa. Teollistumisen ja valmistuksen nousun edistämiseksi laki vältti sallimasta uusia teollisuudenaloja heikentäviä vahingonkorvauksia. 1900-ja 2000-luvuilla valmistajia ei enää tarvinnut suojella vastuusta. Teollisuudenaloilla oli enemmän tarvetta asettaa vastuustandardeja, koska kuluttajilla oli vähemmän valtaa neuvotella vapaasti yritysten ja muiden liiketoimintamuotojen kanssa. Lisäksi tavaroiden monimutkaisuus ja koukerot lisääntyivät, mikä vaikeutti keskivertoostajan määrittämistä valmistuskysymyksistä ostaessaan näitä tavaroita. Nyt uusi lause hallitsee vastuuta: ”caveat venditor ”tai” anna myyjän varoa.”Laki toteaa, että myyjät ja valmistajat voivat kohdata enemmän vastuuta virheistä vakuutusten avulla ja sosiaalistamalla vahingot nostamalla hintoja ja pakottamalla kuluttajan maksamaan siitä.
Jos valmistaja todetaan huolimattomaksi, se tarkoittaa, että se on rikkonut velvollisuuttaan asiakasta kohtaan jättämällä poistamatta tuotteesta aiheutuvaa kohtuudella ennakoitavissa olevaa riskiä. Valmistajaa voidaan pitää huolimattomana, jos valmistusprosessissa on ongelmia, jos tuotteitaan ei tarkasteta asianmukaisesti, jos asiakkaalle ei anneta kohtuullista varoitusta, kun tuotteella on ennakoitavissa oleva haittariski ja/tai suunnittelu sallii vahingon riskin. Myös ennakoitavan haitan suuruutta ja vakavuutta arvioidaan huolimattomuutta tarkasteltaessa.
vastuu, koska se liittyy työnantajiin/työntekijöihin,
työnantajien ja niiden työntekijöiden välillä on tietynlainen vastuu. Tätä kutsutaan sijaisvastuuksi. Sen soveltamiseksi yksi osapuoli on vastuussa kolmannesta osapuolesta, ja kolmas osapuoli syyllistyy lainvastaiseen toimintaan. Työnantaja voi joutua vastuuseen työntekijän toiminnasta, jos se on lainvastaista (eli häirintää tai syrjintää) tai työntekijän tuottamuksellinen toiminta työskentelyn aikana aiheuttaa omaisuusvahinkoja tai vahinkoa.
Respondeat superior (”anna esimiehen vastata”) on oikeusperiaate, joka määrää, milloin työnantaja on vastuussa työntekijän toimista. Työnantajien tulisi olla huolissaan tästä säännöstä, kun työntekijä syyllistyy vahingontekoon tai vahingolliseen tekoon, kun työntekijä toimi työsuhteen aikana ja sen laajuudessa. Työsuhteen laajuudella tarkoitetaan sitä, että työntekijä tekee työnantajan määräämää työtä tai suorittaa työnantajan määräysvaltaan kuuluvaa tehtävää. Jotta voidaan testata, kuuluuko tapaukseen johtanut toiminta työsuhteen piiriin, on selvitettävä:
Jos nämä neljä tekijää todetaan todeksi, työnantaja joutuu vastaamaan vahingonkorvausvastuusta. Tämä oikeusperiaate perustuu siihen, että ajatellaan, että työnantaja sopii parhaiten taloudellisen taakan kantamiseen, työnantajat voivat suojautua tältä taakalta vakuutuksilla ja kustannukset voidaan siirtää asiakkaille korottamalla hintoja. Toisaalta, jos työntekijän todetaan joko kiertäneen tai tsempanneen, työsuhteen laajuuden määrittely muuttuu hankalammaksi. Ilonpito-ja kiertotie-sääntö muuttaa sitä, miten vastuuta sovelletaan. Ilonpito on, kun työntekijä aiheuttaa vahingonteon suorittaessaan toimintaa, joka ei liity heidän työhönsä. Jos todetaan, että työntekijä oli telminyt, työntekijä olisi silloin korvausvelvollinen. Esimerkiksi jos jakelukuski ei hoida lähetyksiään muutamaan tuntiin, jotta hän voi tehdä henkilökohtaisia ostoksia, ja matkalla kauppaan hän törmää jalankulkijaan. Kiertotie on vähäisempi. Työntekijä osallistuu edelleen muuhun kuin työhön liittyvään toimintaan, mutta toiminta ei ole suurta piittaamattomuutta työtehtävistä. Esimerkki kiertotiestä olisi, jos matkalla toimittamaan pakettia jakelukuski pysähtyy autokaistalle hakemaan jotain syötävää. Poistuessaan ravintolasta jatkamaan toimituksia kuljettaja törmää jalankulkijaan. Tässä työnantaja saattoi vielä joutua korvausvastuuseen näistä vahingoista, koska kiertotie oli vähäinen.
työnantaja voi joutua vastuuseen myös tuottamuksellisesta palkkaamisesta. Näin tapahtuu, kun työnantaja ei uuden työntekijän palkkaamisen yhteydessä tarkista rikollista menneisyyttä, taustoja tai viittauksia varmistaakseen, että hakija ei aiheuta mahdollista vaaraa, jos hänet palkataan työntekijäksi. Työnantaja voi myös joutua vastuuseen ja jälkiseurauksiin, jos hän tietää, että työntekijä aiheuttaa mahdollisen vaaran, mutta pitää hänet työssä. Tätä kutsutaan huolimattomuudeksi. Jotta vältettäisiin väitteet huolimattomasta vuokraamisesta tai säilyttämisestä, työnantajien olisi oltava ahkeria palkatessaan työntekijöitä, joilla on paljon yhteyksiä asiakkaisiin ja yleisöön (varsinkin jos heillä on pääsy haavoittuviin kansalaisiin, mennä asiakkaiden koteihin ja/tai käyttää aseita), ja erottaa kaikki työntekijät, jotka aiheuttavat mahdollisen vaaran.
työnantajien on tärkeää huomata, onko heidän alaisuudessaan työskentelevä itsenäinen urakoitsija vai työntekijä. Työntekijä on henkilö, joka on työnantajalle palkattu työntekijä. Riippumaton toimeksisaaja taas tekee päämiehen kanssa sopimuksia tuloksen tuottamisesta ja prosessissa saa päättää, miten tämä tulos toteutuu. Ero on siinä, kuinka paljon päämies / työnantaja voi kontrolloida asiamiestä. Työntekijöitä valvotaan enemmän, kun taas riippumattomilla toimihenkilöillä, kuten riippumattomilla alihankkijoilla, on enemmän vapautta työnsä tekemisessä. Passituksesta vastaava ei yleensä ole vastuussa muiden kuin työntekijöiden tekemistä vahingonkorvausvelvollisuuksista, koska passituksesta vastaava ei täysin valvo työtapaa. Tästä on kuitenkin poikkeuksia. Välitön vastuu voi syntyä, jos päämies palkkasi epäpätevän asiamiehen, jos vahinko johtuu siitä, että muu asiamies ei ole hoitanut päämiehen heille antamaa huolellisuusvelvoitetta (huolellisuusvelvollisuus on toimi, jonka menestyksekäs suorittaminen on niin tärkeää, että jos se siirretään asiamiehelle eikä sitä suoriteta, päämies on edelleen vastuussa), ja päämies on vastuussa, jos muu kuin työntekijä ei ole ryhtynyt asianmukaisiin varotoimiin erittäin vaarallisten toimien suorittamiseksi.
työnantajan tulee myös olla tietoinen siitä, miten heidän vastuunsa laajuus voi muuttua heidän edustajiensa tekemien sopimusten perusteella. Asiamies on henkilö, jolla on valta toimia toisen osapuolen (tyypillisesti päämiehen) puolesta. Yleensä päämies on vastuussa asiamiehen tekemästä sopimuksesta, jos asiamiehellä oli tosiasiallinen tai näennäinen valta tehdä sopimus. Todellinen auktoriteetti on agentin kyky harjoittaa ja suorittaa tiettyjä toimintoja, jotka perustuvat päämiehen viestintään ja ilmentymiin. Nimenomainen auktoriteetti on, kun päämies ilmoittaa selkeästi, mitä asiamiehellä on valtuudet tehdä, kun taas implisiittinen auktoriteetti perustuu siihen, mitä on kohtuullista olettaa, että asiamies saa tehdä sen perusteella, mitä päämies haluaa asiamieheltä. Nimenomainen ja implisiittinen auktoriteetti ovat molemmat varsinaisen auktoriteetin tyyppejä. Toinen auktoriteettityyppi on näennäinen auktoriteetti. Tämä tapahtuu, kun päämiehen toimet saavat kolmannen osapuolen kohtuudella olettamaan, että asiamies voi toimia tietyllä tavalla ja luoda sopimuksia kolmannen osapuolen kanssa päämiehen puolesta. Sen määrittämiseksi, onko asiamies vastuussa sopimuksesta, on tarkasteltava päämiehen tyyppiä. Rehtoreita on neljää tyyppiä. Julkistettu päämies on kolmannen osapuolen tiedossa,ja kolmas osapuoli tietää, että agentti toimii tämän päämiehen. Edustaja ei ole vastuussa julkistetusta päämiehestä tehdyistä valtuutetuista sopimuksista, koska kaikki osapuolet ovat tietoisia sopimuksesta ja siitä, kuka on mukana sopimuksessa. Tunnistamaton rehtori nähdään, kun kolmas osapuoli tietää agentin toimivan päämiehen puolesta, mutta ei tiedä päämiehen henkilöllisyyttä. Asiamies on tyypillisesti vastuussa sopimuksista, jotka tehdään tunnistamattomalle päämiehelle. Julkistamaton päämies nähdään silloin, kun kolmas osapuoli ei tiedä päämiehen olemassaoloa ja henkilöllisyyttä ja perustellusti uskoo asiamiehen olevan sopimuksen toinen osapuoli. Tällöin asiamies voidaan saattaa vastuuseen sopimuksesta. Olemattomalla päämiehellä tarkoitetaan sitä, kun agentti tietoisesti toimii olemattoman päämiehen, kuten rekisteröimättömän yhdistyksen, puolesta. Asiamies on tässä vastuussa, jos hän tiesi, ettei päämiehellä ole edellytyksiä osallistua sopimukseen, vaikka kolmas osapuoli tietäisi, ettei päämiestä ole olemassa. Asiamies voi sitoutua sopimuksiin myös nimenomaisesti sopimalla olevansa vastuussa. Tämän välttämiseksi asiamiesten ei pitäisi antaa nimenomaisia lupauksia omissa nimissään ja heidän tulisi varmistaa, että sopimus velvoittaa vain päämiestä. Asiamies voi myös olla vastuussa kolmannelle osapuolelle, jos hänellä ei ole valtuuksia tehdä sopimusta päämiehen kanssa. Edustaja voi välttyä korvausvastuulta tässä tilanteessa, jos kolmas osapuoli tietää, että asiamiehellä ei ole valtuuksia, päämies vahvistaa/vahvistaa sopimuksen tai agentti ilmoittaa kolmannelle osapuolelle toimivallan puuttumisesta.
Lisäkäsitteet
taloustieteilijät käyttävät termiä ”juridinen vastuu” kuvaamaan juridisesti sidottua velanmaksuvelvoitetta.