Rule by the United States

poliittinen kehitys

useimmat Puertoricolaiset poliittiset puolueet olivat vuodesta 1898 lähtien yrittäneet muuttaa saaren ja Yhdysvaltain liittovaltion välisiä poliittisia suhteita; saaren tasavaltalainen puolue suosi valtiovaltaa, kun taas Unionipuolue toimi suuremman autonomian puolesta. Kansallismielinen puolue syntyi 1920-luvulla ja ajoi välitöntä itsenäistymistä. Samaan aikaan yhdysvaltalaismyönteiset. Arvostetun työväenpuolueen johtajan Santiago Iglesiasin johtama sosialistipuolue keskittyi edelleen Puerto Ricon työläisluokkien ahdinkoon, mutta sen ohjelma sai vain vähän kannatusta, koska kansan huomio keskittyi pitkälti saaren poliittiseen asemaan.

Puerto Ricoa avusti jonkin verran Pres 1930-luvun puolivälissä. Franklin D. Rooseveltin New Deal-politiikka, joka laajensi radikaalisti aiemmin hyväksyttyä hallituksen roolia. Vastaperustettu Puerto Rican Jälleenrakennushallinto (PRRA) pyrki jakamaan taloudellista valtaa saarella pääasiassa asettamalla rajoittavan kiintiön sokeriruo ’ on tuotannolle ja panemalla täytäntöön pitkään laiminlyödyn lain, joka rajoitti yritysten omistukset 200 hehtaarin alueelle. Näin prra käänsi saaren sokeriruokoteollisuuden kasvun, ja monet puertoricolaiset pyrkivät palaamaan pientiloilleen. Ohjelma herätti avointa vastustusta republikaanipuolueessa vahvasti edustettuina olleissa sokeriruokoyhtiöissä, mutta sosialistit hyväksyivät ohjelman hiljaisesti. Talousuudistusten vahvin paikallinen kannattaja oli Luis Muñoz Marín, Luis Muñoz Riveran poika, joka johti nuorten radikaalien ryhmää.

kaksi toisiinsa liittymätöntä tekijää vaaransi New Deal-ohjelman menestyksen. Ensinnäkin prra: n tavoitteita rajoittivat hallinnolliset ja taloudelliset ongelmat, eikä virasto kyennyt muuttamaan saaren taloudellista rakennetta täysin. Toinen tekijä liittyi nationalistien väkivallan lisääntymiseen: U. S. kansallismielisten aiheuttamien vahinkojen torjumiseksi hallitus puuttui puertoricolaisten asemaan poliittisella näyttämöllä. Itsenäisyystarjous, joka tehtiin, kun saaren taloudelliset olot olivat epäsuotuisat, oli omiaan muuttamaan poliittiset puolueet itsenäisyyttä kannattaviksi ja vastustaviksi ryhmiksi ja jälleen hämäämään niitä kiireellisistä talouskysymyksistä.

ennen vuoden 1940 vaaleja huomio kiinnittyi jälleen talouteen, ja Muñoz Marín oli mukana perustamassa uutta puoluetta, Kansandemokraattista puoluetta (Partido Popular Democrático; PPD), edistämään sitä asiana. PPD pyrki parantamaan alempien yhteiskuntaluokkien, erityisesti vuoristoisen sisämaan ahkerien jíbarojen oloja iskulauseella ” leipä, maa ja vapaus.”Suuri osa äänestäjistä kannatti PPD: tä, joka sai vaalikauden heikon hallinnan. Siirtomaahallinnon kuvernööri Rexford Guy Tugwell antoi PPD: lle mahdollisuuden käynnistää sellaisia talousuudistuksia kuin maan uudelleenjako, työlakien (erityisesti vähimmäispalkkoja ja enimmäistunteja koskevien lakien) toimeenpano, progressiivisen tuloveron käyttöönotto ja taloudellisen kehitysohjelman perustaminen. PPD täytti osittain tavoitteensa ja sai äänestäjien enemmistön tuen vuonna 1944. Kaksi vuotta myöhemmin Yhdysvaltain Pres. Harry S. Truman nimitti saaren ensimmäisen puertoricolaisen kuvernöörin Jesús T. Piñeron, ja vuonna 1947 Yhdysvaltain kongressi salli Puerto Ricon valita kuvernöörinsä kansanäänestyksellä. Muñoz Marín valittiin virkaan seuraavan vuoden marraskuussa, ja hän astui virkaan tammikuussa 1949. Yli sukupolven ajan PPD hallitsi Puerto Ricoa, jota johti pääasiassa Muñoz Marín neljän kuvernöörikauden ajan.

vuosien 1948-68 aikana Puerto Rico koki suuren taloudellisen muutoksen, jossa se siirtyi maatalouden valta-asemasta teollisuustuotantoon perustuvaan talouteen pitkälti taloudellista kehitystä ja sosiaalista hyvinvointia edistäneen hallitusohjelman operaatio Bootstrapin avulla. Ohjelma edisti aluksi osuuskuntamaataloutta ja työvoimavaltaista teollisuutta, mutta kun nämä ponnistelut epäonnistuivat, hallitus investoi voimakkaasti liikenneinfrastruktuuriin ja houkutteli yksityisomistuksessa olevia tehtaita verohelpotusten ja valtion tukemien perustamiskustannusten avulla. Nämä tekijät yhdessä saaren alhaisten palkkojen kanssa saivat sadat yhdysvaltalaiset (ja jotkut eurooppalaiset) yritykset avaamaan tehtaita sinne. Työläiset jättivät yhä enemmän sokeriruoko-ja kahvipellot ja muuttivat rannikkokaupunkeihin, joissa palkkoja, työoloja ja sosiaalipalveluja parannettiin. Monet muuttivat kuitenkin myös Yhdysvaltain suuriin suurkaupunkikeskuksiin.