Overview
Criminal procedure käsittelee niitä menettelysääntöjä, joilla hallitus valvoo aineellista rikosoikeutta. Kunnilla, osavaltioilla ja liittohallituksella on kullakin omat rikoslakinsa, jotka määrittelevät rikokset. Yhdysvaltain lain 18. pykälä määrittelee kaikki liittovaltion rikokset. Tyypillisesti liittovaltion rikokset käsittelevät toimintaa, joka joko ulottuu osavaltioiden rajojen yli tai vaikuttaa suoraan liittovaltion intresseihin.
liittovaltion syytteet noudattavat liittovaltion Rikosprosessisääntöjä, joita on siteerattu nimellä Fed. R. Crim. P., jonka Yhdysvaltain korkein oikeus julisti ja kongressi hyväksyi. Liittovaltion säännöissä määritellään menettely liittovaltion rikosoikeudenkäyntien suorittamiseksi. Liittovaltion säännöt sisältävät ja selittää kaikki takuut sisältyvät Yhdysvalloissa. Perustuslain perusoikeuksia, kuten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja yhdenvertaiseen suojeluun, oikeus oikeusavustajaan, oikeus kohdata todistajat, oikeus valamiehistöoikeudenkäyntiin ja oikeus olla todistamatta itseään vastaan.
Valtion syytteet noudattavat yksittäisen valtion rikosprosessilakia. Vaikka jokaisella osavaltiolla on oma rikosprosessilaki, monet osavaltiot haluavat jäljitellä liittovaltion sääntöjä. Valtion menettelysäännöt voivat tarjota vastaajalle rikosoikeudenkäynnissä paremman suojan kuin Yhdysvalloissa. Perustuslaki tai liittovaltion säännöt, mutta ei välttämättä tarjoa heikompaa suojaa kuin Yhdysvaltain perustuslaki takaa.
tutkintamenettely ja syyttävä Poliisimenettely
Yhdysvaltain perustuslaki, liittovaltion säännöt, osavaltion ja paikalliset säännöt sekä näiden asiakirjojen tuomioistuintulkinta paitsi määrittelevät oikeudenkäyntien kulun myös menettelytavat, joita lainvalvontaviranomaisten on noudatettava. Jos konstaapeli ei noudata asianmukaista menettelyä, tuomioistuin voi mitätöidä asianmukaisen menettelyn vastaisesti hankitut todisteet, mikä voi johtaa jopa epäillyn vapauttavaan tuomioon.
lainvalvontaviranomaisten kyvyt ovat rajalliset jo hyvissä ajoin ennen pidätystä. Osa rikosprosessista käsittelee upseerin kykyä pysäyttää henkilöitä, tutkia heitä tai heidän omaisuuttaan ja takavarikoida poliisin löytämiä raskauttavia todisteita. Esitutkintaa rajoittavat neljäs, viides, kuudes ja neljästoista lisäys.
neljäs muutos
neljäs muutos suojaa yksilöitä kohtuuttomilta etsinnöiltä ja takavarikoilta. Kuten korkein oikeus selitti asiassa Mapp vastaan Ohio vuonna 367 U. S. 643 (1961), Yhdysvaltain perustuslain vastaisilla kotietsinnöillä ja takavarikoilla saadut todisteet eivät kelpaa rikosoikeudenkäynnissä. Jotta epäillyn omaisuutta ei etsittäisi laittomasti tai takavarikoitaisi, lainvalvontaviranomaiset hankkivat tyypillisesti etsintälupia. Etsintäluvan saamiseksi lainvalvojien on osoitettava todennäköinen syy, heidän on tuettava näyttämistä valalla tai vakuutuksella ja kuvattava erityisesti paikka, jossa he etsivät ja esineet, jotka he takavarikoivat.
aivan kuten rikosprosessi rajoittaa sitä, mikä on järkevää kotietsintää, niin rikosprosessi määrittelee, mikä on järkevää kuulustelua. Asiassa Miranda vastaan Arizona, 384 U. S. 436 (1966), korkein oikeus katsoi, että poliisin on saatava vastaajat tietoisiksi oikeuksistaan ennen kuin vastaaja antaa mitään lausuntoja edellyttäen, että hallitus aikoo käyttää näitä lausuntoja todisteena vastaajaa vastaan. Viides ja kuudes lisäys vaativat lainvalvojia varmistamaan, että vastaajat ymmärtävät oikeutensa vaieta ja oikeutensa asianajajaan kuulustelun aikana.
neljästoista muutos koskee kaikkia edellä mainittuja aineellisia oikeusturvaoikeuksia valtiorikoksista syytetyille.
Esitutkintamenettely
oikeus nopeaan oikeudenkäyntiin
Yhdysvaltain perustuslain kuudes lisäys takaa rikoksista syytetyille oikeuden nopeaan oikeudenkäyntiin. Näin ollen syyttäjät eivät voi odottaa kohtuuttoman kauan ennen syytteen nostamista tai syytteen nostamisen jälkeen etenemistä. Speedy Trial Act, jonka kongressi hyväksyi selventääkseen nopean oikeudenkäynnin takuu, oikeudenkäynti on aloitettava 70 päivän kuluessa syytteen nostamisesta.
Voir Dire
kuudes lisäys takaa myös oikeuden puolueettoman valamiehistön julkiseen oikeudenkäyntiin. Rikosoikeudellisessa järjestelmässä on puolueeton valamiehistö, joka sallii molempien osapuolten käyttää tilapäisiä haasteita valamiehistön valinnan aikana. Jos asianosainen esittää ehdollisen haasteen mahdollista valamiestä vastaan, tuomioistuimen on annettava lautamiehelle anteeksi. Nämä haasteet tapahtuvat tuomariston aikana, ja niiden on tarkoitus kitkeä ennakkoluuloja. Vaikka syyttäjän tai vastaajan ei tarvitse perustella syytettään haasteelle, kaikki haastaminen ei ole sallittua. Kuten korkein oikeus selitti asiassa Batson v. Kentucky, 476 U. S. 79 (1986) ja J. E. B. V. Alabama, 511 U. S. 127 (1994), osapuoli ei voi poistaa valamiestä pelkästään valamiesten rodun tai sukupuolen perusteella.
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tae
viidennen lisäyksen takuu oikeusturvasta edellyttää, että rikoksista syytetyt saavat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Paljon julkisuutta saaneissa oikeudenkäynneissä oikeudenkäynnin tuomareilla on velvollisuus minimoida julkisuuden vaikutukset valamiesten päätöksiin, ehkä panemalla osapuolille suukapula. Teoksessa Carey v. Musladin, 549 U. S. 70 (2006) korkein oikeus katsoi, että valamiehistö ei saanut kohtuuttomasti vaikutteita siitä, että uhrin perhe käytti nappeja, joissa oli uhrin kuva.
muut sekalaiset takeet
oikeusturva käskee lisäksi, että vastaajilla on oikeus kutsua omat todistajansa, koota omat todisteensa ja esittää omat teoriansa tosiasioista. Puolustuksen perustamiseksi syyttäjän on luovutettava kaikki syytettyä vastaan esitettävät todisteet ja annettava syytetylle mahdollisuus kuulustella syyttäjän todistajia.
esitutkinta olisi myös se kohta, jossa puolustus voisi nostaa esiin kaksoisrangaistavuuden puolustamisen, jos sellainen olisi kyseisessä tapauksessa olemassa. Viides lisäys kieltää Kaksoisrangaistavuuslausekkeen kautta osavaltioita syyttämästä samaa vastaajaa olennaisesti samasta rikoksesta samojen tosiseikkojen perusteella.
oikeudenkäynti
oikeudenkäynnin alettua Yhdysvaltain perustuslaki antaa lisää oikeuksia rikoksista syytetyille. Välttääkseen syyttömän vastaajan tuomitsemisen hinnalla millä hyvänsä, laki sallii syyttäjän kumota syytetyn syyttömyysolettaman vain, jos he voivat osoittaa vastaajan syyllisyyden ilman järkevää epäilystä. Tämä erittäin suuri taakka eroaa huomattavasti siviilioikeudellisesta oikeudenkäynnistä, jossa kantajan on näytettävä väitteensä toteen vain todistusaineiston perusteella.
yksi kuudennen lisäyksen takaama oikeus on yksilön oikeus kohdata todistajat. Tämän oikeuden puolustamisen vaikeus syntyy, kun todistaja todistaa poliisille ja kuolee pian sen jälkeen. Tällaisessa tapauksessa syyttäjä ei voisi antaa vastaajan ristikuulustella todistajaa.
oikeus tehokkaaseen asianajajaan
kuudes lisäys takaa myös vastaajalle oikeuden asianajajan avustamiseen oikeudenkäynnin aikana. Jos vastaajalla ei ole varaa asianajajaan, hallituksen on järjestettävä vastaajalle asianajaja. Tällaiset syytetyt saavat oikeusavustajan yleisen puolustajan toimistosta. Liittovaltion Rikosprosessisäännöissä määrätään, että syytetyllä on oikeus asianajajaan oikeudenkäynnin kaikissa vaiheissa syytetyn ensimmäisestä esiintymisestä alkaen. Jos vastaaja vaatii asianajajan läsnäoloa poliisikuulusteluissa, poliisin on keskeytettävä kuulustelu, kunnes vastaajan asianajaja on paikalla. Asiassa Gideon v. Wainwright, 372 U. S. 335 (1963) korkein oikeus katsoi, että kuudennen lisäyksen asianajajan tae koskee myös valtiorikosoikeudenkäyntejä.
vastaaja voi kuitenkin vapaaehtoisesti ja järkevästi luopua avustajan ja itsensä edustamisen avusta. Tätä kutsutaan” pro se ” – edustukseksi.
saadun oikeudellisen neuvonnan tulee olla myös ”tehokasta neuvontaa.”Avustajan tehoton apu voi olla peruste uudelle oikeudenkäynnille. Oikeusavustajan tehottoman avustamisen toteaminen edellyttää sen toteamista, että oikeudenkäynnin aikana vallitsevat ammatilliset normit tekevät saadusta todellisesta avusta riittämätöntä ja että tehoton apu aiheutti pohjimmiltaan epäoikeudenmukaisen tuloksen.
oikeus olla syyllistämättä itseään
Yhdysvaltain perustuslain viidennen lisäyksen mukaan vastaajalla on oikeus olla antamatta itseään raskauttavaa todistusta. Siinä vaiheessa oikeudenkäyntiä, kun valamiehistö toteaa syyllisyyden tai syyttömyyden, valamiehistö ei voi päätellä, että vastaaja ei ilmaannu tai vastaa myöntämällä syyllisyytensä.
oikeudenkäynnin vaiheet
takuut
lainvalvojien pidätettyä epäillyn tuomari määrää epäillyn alkuperäisen takuun, joka on tietty määrä käteistä, jonka avulla vastaaja pääsee ulos vankilasta alkuperäisen pidätyksen jälkeen. Jos vastaaja saapuu oikeille oikeuspäiville, oikeus palauttaa takuut, mutta jos vastaaja jättää päivämäärän väliin, oikeus pitää takuut ja antaa pidätysmääräyksen henkilöstä.
Syytteenluku
syytteenluku tulee seuraavaksi. Syytteenluvun aikana tuomari kutsuu henkilön, jota syytetään rikoksesta, lukee hänelle häntä vastaan nostetut rikossyytteet, kysyy syytetyltä, onko syytetyllä oikeus asianajajaan tai tarvitseeko hän tuomioistuimen määräämän asianajajan apua, pyytää syytettyä vetoamaan, päättää alkuperäisen takuusumman muuttamisesta ja asettaa tulevien oikeudenkäyntien päivämäärät.
alustava käsittely
alustava käsittely seuraa syytteenlukua. Ennakkokäsittelyssä tuomari päättää, onko todisteita riittävästi, jotta syyttäjä voi täyttää suostuttelutaakkansa. Suostuttelutaakka viittaa siihen, onko syyttäjällä edes tarpeeksi todisteita, jotta vastaaja olisi oikeudessa. Puolustuksella on oikeus ristikuulustella todistajia. Viidennen lisäyksen mukaan suuri valamiehistö, ei tuomari, tekee tämän päätöksen, kun vastaajaa syytetään ” pahamaineisesta tai pahamaineisesta rikoksesta.”
esitutkinta
esitutkinta on prosessin seuraava vaihe. Syyttäjä ja puolustus tekevät esitutkinnan perusteella syytteet tuomarin eteen. Tämä esitys koskee yleensä sitä, pitäisikö tuomioistuimen tukahduttaa tietyt todisteet, voivatko jotkut yksilöt todistaa vai pitäisikö tuomarin hylätä kaikki syytteet todisteiden puutteessa.
oikeudenkäynti
kaikkien näiden alustavien vaiheiden jälkeen vastaaja on oikeudessa. Molemmat osapuolet tarjoavat avauspuheenvuorot ensin, vaikka puolustus voi varata avauspuheenvuoronsa siihen asti, kunnes syyttäjä ”lepää”—on esitellyt asiansa. Syyttäjä esittelee ensin todistajansa ja todisteensa. Sitten puolustus esittää todistajansa ja todisteensa. Kun puolustus on lopettanut, puolustus esittää loppupuheenvuoron, jonka jälkeen syyttäjä esittää viimeisen loppupuheenvuoronsa. Loppupuheenvuorojen jälkeen valamiehistö harkitsee ja palauttaa tuomion.
tuomio
yleinen
tuomio tulee yleensä heti rikkomuksista ja rikkomuksista. Tällaisista vähäisistä rikkomuksista rangaistuksiin voi sisältyä ehdollista vankeutta, sakkoja, lyhytaikaista vankeutta, pitkäaikaista vankeutta, ehdollista vankeutta, joka tulee voimaan vain, jos tuomittu ei täytä tiettyjä ehtoja; korvausten maksaminen uhrille, yhdyskuntapalvelu tai päihde-ja alkoholikuntoutus.
vakavammat rikokset johtavat siihen, että Trier kuulee todistusaineistoa ja argumentteja sekä syyttäjältä että puolustukselta sopivasta tuomiosta. Joillakin lainkäyttöalueilla tuomari voi määrätä rangaistuksen yksin, toisilla on erillinen tuomitsemisvaiheen oikeudenkäynti, johon kuuluu uusi valamiehistö, joka määrittää rangaistuksen tietyistä rikoksista.
tuomitsemisoikeudenkäynnissä syyttäjä esittää näyttöä raskauttavista seikoista ja puolustus esittää näyttöä lieventävistä seikoista. Yhdysvaltain korkein oikeus on tulkinnut Yhdysvaltain perustuslakia niin, että se suojelee kaikkien kuolemanrangaistusta uhkaavien syytettyjen oikeutta valamiehistön tuomitsemisoikeudenkäyntiin.
Allocution
ennen kuin tuomari julistaa rangaistuksen, vastaajalla on oikeus jakamiseen. Allokaatio on vastaajan oikeus puhua suoraan tuomarille ilman asianajajan apua. Tämän suoran puheen aikana vastaaja voi antaa henkilökohtaisen selityksen tuntemattomista seikoista, pyytää armoa tai pyytää anteeksi rikollista käytöstä. Tämä on vastaajille tilaisuus osoittaa katumusta tai esittää rikollisten tekojensa taustalla olevat motiivit, jotta tuomari olisi lempeä.
Rangaistusohjeet
liittohallitus ja osavaltioiden hallitukset ovat laatineet erilaisia rangaistusohjeita. Liittovaltion tuomioistuimet käyttävät liittovaltion Tuomitsemisohjeita, kun taas osavaltioiden tuomioistuimet tarkastelevat osavaltiokohtaisia tuomitsemisohjeita.