Play (help·info)).
swing-rytmissä pulssi jakautuu epätasaisesti siten, että tietyt alaotsikot (tyypillisesti joko kahdeksas sävel tai kuudestoista sävel alaotsikko) vuorottelevat pitkien ja lyhyiden kestojen välillä. Tiettyä barokin ja klassisen kauden musiikkia soitetaan sävelin inégales, joka on analoginen swingin kanssa. Shuffle-rytmissä parin ensimmäinen sävel voi olla kaksi kertaa (tai enemmän) toisen sävelen kesto. Swing-rytmissä ensimmäisen nuotin keston suhde toisen nuotin kestoon voi olla suuruusluokkaa. Kunkin parin ensimmäisen sävelen ymmärretään usein olevan kaksi kertaa niin pitkä kuin toisen, mikä viittaa triplettituntumaan, mutta käytännössä suhde on vähemmän lopullinen ja on usein paljon hienovaraisempi. Perinteisessä Jazzissa swingiä sovelletaan tyypillisesti kahdeksansiin säveliin. Muissa tyylilajeissa, kuten funkissa ja jazz-Rockissa swingiä sovelletaan usein kuudestoista sävel.
play (help·info)
play (help·info).
Play (help·info)).
play (help·info)
useimmissa jazzmusiikeissa, erityisesti big band-aikakaudella ja myöhemmin, 4/4—mitan toinen ja neljäs biitti painottuvat ensimmäisen ja kolmannen päälle, ja biitit ovat lead-in-main-beat-coupletteja (dah-dum, dah-dum….). ”Dah” ennakoi tai johtaa ”DUMIIN.”Dah-läpimeno voi olla kuultavissa tai ei. Sitä voidaan toisinaan painostaa fraseeraukseen tai dynaamisiin tarkoituksiin.
swing-rytmiosuuden soittimet heiluivat eri tavoin toisistaan, ja laitteet kehittyivät musiikin kehittyessä. Swing-musiikin alkuaikojen kehityksen aikana bassoa soitettiin usein lead-in-main-note-coupleteilla, usein perkussiivisella soundilla. Myöhemmin aloitussävelestä luovuttiin, mutta se liitettiin basistin fyysiseen rytmiin, jotta rytmi pysyisi ”kiinteänä.”Vastaavasti rytmikitaraa soitettiin soittajan fyysisessä rytmissä, mutta kuulumattomassa tahdissa. Pianoa soitettiin erilaisilla välineillä swingiä varten. Pistemäisen kahdeksan kuudestoistakolmosen rytmissä soitetut sointukuviot olivat tyypillisiä boogie-woogie-soitolle (joskus käytetään myös boogie-woogie-torviosuuden soitossa). James P. Johnsonin, Fats Wallerin ja Earl Hinesin käyttämä” swing bass ” -vasen käsi käytti ensimmäisessä ja kolmannessa tahdissa bassonuottia, jota seurasi keskialueen sointu korostamaan toista ja neljättä lyöntiä. Lyijylyönnit eivät olleet kuultavissa, vaan ilmenivät vasemman käden liikkeessä. Swing-bassopiano asetti myös ensimmäisen ja kolmannen biitin korostetun toisen ja neljännen biitin ennakoivan roolin kaksitahtisissa luvuissa. Swing-musiikin kehittyessä pianon rooli yhtyeessä muuttui korostamaan aksentteja ja täytettä; näitä soitettiin usein päävoitossa, lisäämällä rytmiin booli. Count Basien tyyli oli niukka, sitä soitettiin torvisektioiden ja solistien säestyksenä. Basso-ja Virvelirummut aloittivat swing-aikakauden pääasiallisina ajanottajina, ja virveliä käytetään yleensä joko lyijy-ineihin tai painottaen toista ja neljättä lyöntiä. Pian huomattiin, että high-hat-symbaali saattoi tuoda uuden ulottuvuuden rumpusetin ilmaisemaan swingiin, kun sitä soitettiin kaksitahtisella ”ti-tshhh”-hahmolla, jossa ”ti” oli johdossa ”tshhh” ensimmäisellä ja kolmannella tahdilla ja ”SH” korostetulla toisella ja neljännellä tahdilla. Tällä high-hat-hahmolla rumpali ilmaisi kolme swingin elementtiä: etumatka ”ti”: llä, rytmisen pulssin jatkuvuus lyöntien välillä ”tshhh”: lla ja toisen ja neljännen biitin korostaminen ”SH”: lla. Varhaisia esimerkkejä tuosta korkeahattuisesta hahmosta levytti rumpali Chick Webb. Jo Jones kantoi high-hat tyyli askeleen pidemmälle, enemmän jatkuva kuulostava ” t ’shahhh-uhh” kaksi beat luku Varaamalla basso ja snare rummut aksentteja. Rumpusetin muuttunut rooli pois aikaisemman rummutuksen raskaammasta tyylistä painotti enemmän basson roolia rytmin pitämisessä.
torvisektiot ja solistit lisäsivät rytmikkääseen työkalupakkiin taivutusta ja dynamiikkaa, ”svengaavia” nuotteja ja lauseita. Yksi swing jazzin tunnusomaisista torvisektioäänistä oli voimakkaalla hyökkäyksellä, pienellä häivytyksellä ja lopun nopealla aksentilla soitettu sektiosointu, joka ilmensi rytmistä pulssia lyöntien välillä. Tätä laitetta käytettiin vaihdellen tai yhdessä sävelen alun ja lopun välillä. Samoin sektiojärjestelyissä käytettiin joskus kolmosten sarjaa, joka oli joko painollinen ensimmäiselle ja kolmannelle sävelelle tai joka toiselle sävelelle tehden 3/2-kuvion. Suorat kahdeksannet nuotit olivat yleisesti käytössä sooloissa, ja dynamiikkaa ja artikulaatiota käytettiin ilmaisemaan fraseerausta ja swingiä. Fraseeraus dynamiikka rakennettu swing poikki kaksi tai neljä toimenpidettä tai, innovatiivinen tyyli tenorisaksofonisti Lester Young, yli pariton sekvenssien toimenpiteitä, joskus alkaa tai lopettaa riippumatta paikka toimenpide.
swing-aikakauden rytmiset laitteet muuttuivat bebopin myötä hienojakoisemmiksi. Bud Powell ja muut hänen vaikuttamansa pianistit poistivat enimmäkseen vasemman käden rytmisiä hahmoja, korvaten ne soinnuilla. ”Ting-ti-ting”-kuviolla soitettu ride-symbaali otti high-Hatin roolin, virvelirumpua käytettiin lähinnä lyijy-aksenteissa ja bassorumpua lähinnä satunnaisissa ”pommeissa.”Mutta lead-inin merkitystä rytmisenä laitteena kunnioitettiin edelleen. Rumpali Max Roach korosti lyijyn merkitystä, kuultavaa tai ei, kappaleessa ” protecting the beat.”Bebop-solistit tarttuivat haasteeseen pitää svengaava tunnelma erittäin hienostuneessa musiikissa, jota soitettiin usein katkonaisella tahdilla. Bebopin groundbreakers oli tullut täysi-ikäiseksi swingiä käyttävinä muusikkoina, ja vaikka swing-aikakauden raja-aitoja rikottiinkin, heijastivat he yhä swing-perintöään.
- erilaisia rytmisiä swing-likiarvoja:
- ≈1:1 = kahdeksas nuotti + kahdeksas nuotti, ”suorat kahdeksasosat.”
play example (help·info)
- ≈3:2 = pitkä kahdeksas + lyhyt kahdeksas.
play example (help·info)
- ≈2:1 = triplet quarter note + triplet eighth, triple meter;
play example (help·info)
- ≈3:1 = dotted eighth note + sixteenth note.
play example (help·info)
- ≈1:1 = kahdeksas nuotti + kahdeksas nuotti, ”suorat kahdeksasosat.”
 Play media 1:1 ratio
|
 Play media 3:2 ratio
|
 Play media 2:1 ratio
|
 Play media :1 suhde |
vaihteluvälin alimmassa päässä käsitellään kirjoitettuja pareja vierekkäisiä kahdeksansia säveliä (tai kuudettatoista säveliä, tasosta riippuen swing) hieman epäsymmetrisinä pareina, joilla on samanlaiset arvot. Spektrin toisessa päässä,” pistemäisessä kahdeksas – kuudestoista ” – rytmissä, on pitkä nuotti kolme kertaa lyhyempi kuin lyhyt. 1900-luvun puolivälin tanssiyhtyeiden rytmisektiossa vallitsevia ”pisterytmejä” kuvaillaan tarkemmin ”shuffleiksi”; ne ovat myös barokkitanssin ja monien muiden tyylisuuntien tärkeä piirre.
Jazzissa swing-suhde sijoittuu tyypillisesti jonnekin 1:1:n ja 3: 1: n välille, ja se voi vaihdella huomattavasti. Swing-suhdeluvut ovat Jazzissa yleensä leveämpiä hitaammissa tempoissa ja kapeampia nopeammissa tempoissa. Jazz-partituureissa swing on usein oletettu, mutta joskus nimenomaisesti ilmoitettu. Esimerkiksi” Satin Doll”, swing-aikakauden jazzstandardi, noteerattiin 4
4 kertaa ja joissakin versioissa se sisältää suunnan, medium swingin.
swing-rytmimediittiä
swingiä käytetään yleisesti Bluesissa, Countryssa ja jazzissa, ja se esiintyy usein myös muissa tyylilajeissa, kuten Rockissa, funkissa ja hip-hopissa. Paljon sävellettyä musiikkia Jazzissa oletetaan esitettävän swing-rytmillä. ”Hard swingiä” muistuttavia perinteisiä (triplet) rytmejä käyttäviä tyylejä ovat foxtrot, quickstep ja eräät muut tanssisalitanssit, Stride-piano ja 1920-luvun Uutuuspiano (ragtime-tyylin seuraaja).