As Americans Waiting the quadrennial running nyt valitsijamiehenä tunnetusta presidentin Esteradasta kannattaa muistaa, miksi meillä ylipäätään on tällainen outo poliittinen vehje. Loppujen lopuksi osavaltioiden kuvernöörit kaikissa 50 osavaltiossa valitaan kansanvaalilla; miksi ei tehdä samaa kaikkien osavaltioiden kuvernöörille eli presidentille? Valitsijamiesjärjestelmän omituisuudet paljastuivat vuonna 2016, kun Donald Trump varmisti presidenttiyden Valitsijamiesenemmistöllä, vaikka Hillary Clinton otti niukan johtoaseman kansanäänestyksessä.
jotkut väittävät, että perustajaisät valitsivat Vaalikollegion suoran vaalin sijaan tasapainottaakseen väkiluvultaan runsaslukuisten ja vähäväkisten valtioiden etuja. Mutta Amerikan syvimmät poliittiset jakolinjat eivät ole aina kulkeneet suurten ja pienten valtioiden välillä, vaan pohjoisen ja etelän sekä rannikoiden ja sisämaan välillä.
yksi Vaalikollegion Perustamisväite syntyi siitä, että tavallisilla amerikkalaisilla laajalla mantereella ei olisi riittävästi tietoa valita suoraan ja älykkäästi johtavien presidenttiehdokkaiden joukosta.
tämä vastaväite piti paikkansa 1780-luvulla, jolloin elämä oli paljon paikallisempaa. Mutta kansallisten presidenttipuolueiden varhainen syntyminen teki vastalauseen tarpeettomaksi liittämällä presidenttiehdokkaat paikallisten ehdokkaiden ja kansallisten alustojen listoihin, mikä selitti äänestäjille, jotka edustivat mitä.
vaikka Philadelphian framerit eivät ennakoineet kansallisten presidenttipuolueiden järjestelmän nousua, 12.lisäys—joka ehdotettiin vuonna 1803 ja ratifioitiin vuotta myöhemmin— kehystettiin tällainen puoluejärjestelmä mielessä vuosien 1800-01 vaalien jälkeen. Näissä vaaleissa kaksi alkeellista presidenttipuoluetta—John Adamsin johtamat federalistit ja Thomas Jeffersonin johtamat republikaanit—saivat muodon ja potenssiin. Jefferson voitti lopulta, mutta vasta pitkän kriisin jälkeen, jonka laukaisi useita virheitä Framersin vaalikoneissa. Varsinkaan republikaanien valitsijamiehillä ei ollut virallista tapaa nimetä, että he halusivat Jeffersonin presidentiksi ja Aaron Burrin varapresidentiksi eikä päinvastoin. Jotkut poliitikot yrittivät sitten käyttää hyväkseen tästä aiheutunutta sekaannusta.
merkitään 12.lisäys, joka antoi jokaiselle puolueelle mahdollisuuden nimetä yksi ehdokas presidentiksi ja erillinen ehdokas varapresidentiksi. Muutoksen muutokset vaaliprosessiin muuttivat Framersin puitteita, mikä mahdollisti tulevien presidentinvaalien avoimen populistiset ja puoluepoliittiset asiat, joissa oli kaksi kilpailevaa lippua. 12. lisäyksen Valitsijamiesjärjestelmä, Ei Philadelphia Framersin, on edelleen käytössä. Jos kansalaistiedon puute oli ollut todellinen syy Valitsijamieskokoukselle, tämä ongelma oli suurelta osin ratkaistu vuoteen 1800 mennessä. Miksei koko vaalikone romutettu siinä vaiheessa?
Valitsijakollegion tavalliset yhteiskuntaluokkakertomukset mainitsevat harvoin vuosien 1787 ja 1803 suorissa kansanvaaleissa todetun demonin tuomitsemisen: orjuuden.
Philadelphian puoluekokouksessa visionääri Pennsylvanialainen James Wilson ehdotti presidentille suoraa kansanvaalia. Mutta taitava Virginialainen James Madison vastasi, että sellainen järjestelmä osoittautuisi etelässä mahdottomaksi hyväksyä: ”äänioikeus oli paljon epämääräisempi pohjoisessa kuin eteläisissä osavaltioissa; ja viimeksi mainituilla ei voinut olla vaaleissa mitään vaikutusta neekereiden määrään.”Toisin sanoen suorassa vaalijärjestelmässä Pohjoista olisi enemmän kuin etelää, jonka monet orjat (kaikkiaan yli puoli miljoonaa) eivät tietenkään voisi äänestää. Mutta Vaalikollegio-jonka prototyyppi Madison ehdotti tässä samassa puheessa-sen sijaan antaa jokaisen eteläisen osavaltion laskea orjansa, vaikkakin kahden viidesosan alennuksella, laskiessaan osuutensa kokonaislukumäärästä.
Hanki historiankirjoituksesi yhteen paikkaan: ilmoittaudu viikottaiseen TIME History newsletteriin
Virginia nousi suureksi voittajaksi—Perustamisaikakauden Kaliforniaksi—12: lla Philadelphian perustuslain antamasta 91 valitsijamiesäänestä, yli neljännes 46: sta, jotka tarvittiin vaalivoittoon ensimmäisellä kierroksella. Vuoden 1800 väestönlaskennan jälkeen Wilsonin vapaaosavaltiossa Pennsylvaniassa oli 10% enemmän vapaita ihmisiä kuin Virginiassa, mutta hän sai 20% vähemmän valitsijamiehiä. Perverssisti, mitä enemmän orjia Virginia (tai jokin muu orjavaltio) osti tai kasvatti, sitä enemmän valitsijamiesääniä se saisi. Jos orjavaltio vapauttaisi kaikki mustat, jotka sitten muuttivat pohjoiseen, valtio voisi itse asiassa menettää valitsijamiesääniä.
Jos järjestelmän orjuutta kannattava kallistuma ei ollut ylivoimaisen ilmeinen, kun perustuslaki ratifioitiin, siitä tuli nopeasti sellainen. Perustuslain 36 ensimmäisestä vuodesta 32 presidenttinä toimi valkoinen orjanomistaja Virginialainen.
esimerkiksi Eteläinen Thomas Jefferson voitti vaalit 1800-01 Pohjoinen John Adamsia vastaan kisassa, jossa valitsijamieskollegion orjuusvaakuna oli ratkaiseva voiton marginaali: ilman orjuuden tuottamia ylimääräisiä valitsijamiesääniä Jeffersonia tukeneet lähinnä Eteläiset osavaltiot eivät olisi riittäneet antamaan hänelle enemmistöä. Kuten terävä tarkkailijat huomautti tuolloin, Thomas Jefferson vertauskuvallisesti ratsasti toimeenpanevan kartanon selässä orjia.
vuoden 1796 kilpailussa Adamsin ja Jeffersonin välillä oli ollut vielä jyrkempi jako Pohjois-ja etelävaltioihin. Niinpä tuolloin kahdestoista tarkistus koski Valitsijamiesjärjestelmää sen sijaan, että se olisi heitetty pois, järjestelmän orjuutta puoltava puolueellisuus tuskin oli salaisuus. Itse asiassa Massachusettsin kongressiedustaja Samuel Thatcher valitti vuoden 1803 lopulla tarkistuksesta käydyssä salikeskustelussa, että ” orjien edustus lisää kolmetoista jäsentä tähän parlamenttiin nykyisessä kongressissa ja kahdeksantoista presidentin ja varapresidentin valitsijamiestä seuraavissa vaaleissa.”Mutta Thatcherin valitus jäi käsittelemättä. Jälleen kerran Pohjoinen taipui etelän puolelle kieltäytymällä vaatimasta suoria kansallisia vaaleja.
tämän 1700—luvun lopun ja 1800-luvun alun Vaalikollegion täydellisemmän (joskin vähemmän mairittelevan) kertomuksen valossa amerikkalaisten tulisi kysyä itseltään, haluammeko säilyttää tämän oudon-uskallanko sanoa omituisen?- instituutio 2000-luvulla.
historioitsijat selittävät, miten menneisyys informoi nykyisyyttä
Akhil Reed Amar opettaa valtiosääntöoikeutta Yalen yliopistossa. Tämä essee lainaa hänen äskettäin julkaistusta kirjastaan The Constitution Today.