nimi ”valssi” tulee saksan verbistä walzen. Vaikka ranskalaiset kirjailijat ovat pyrkineet yhdistämään valssin 1500-luvun Voltaan, vankat todisteet tämän italialaisen muodon yhdistämisestä walzenin varhaisimpaan esiintymään 1700‑luvun puolivälissä tanssin kuvaamiseksi puuttuvat.
klassiset säveltäjät toimittivat tanssimusiikkia perinteisesti tarpeen vaatiessa, ja Franz Schubertin valssit (muun muassa Valses Sentimentales ja Valses Nobles) kirjoitettiin kotitaloustanssiin ilman, että ne olisivat millään muotoa taidemusiikkia. Frédéric Chopinin säilyneet 18 valssia (viisi hän kirjoitti lapsena) sekä hänen masurkansa ja polonaisensa eivät kuitenkaan selvästikään olleet tarkoitettu tanssittaviksi. Ne merkitsivät valssin ja muiden tanssimuotojen omaksumista vakaviksi sävellyslajeiksi. Muita merkittäviä panostuksia valssigenreen klassisessa musiikissa ovat Johannes Brahmsin 16 (alun perin pianoduetolle) sekä Maurice Ravelin valses nobles et sentimentales pianolle ja La valse orkesterille. Monelle keskeinen valssi on Johann Strauss II: n” sininen Tonava”. Muita esimerkkejä suosituista valsseista ovat Waldteufelin ”luistelijan valssi”, Rosasin ”Sobre las Olas”, ”kukkien valssi” ja Šostakovitšin valssi nro 2.
valssin pitkän suosion kauden päätti ensimmäinen maailmansota, joka tuhosi Itävalta-Unkarin monarkian ja sitä pitkään vaalineen Wieniläiskulttuurin. Eurooppalainen kevyt musiikki siirtyi Wienistä Berliiniin, ja säveltäjien kuten Gustav Mahlerin, Igor Stravinskyn ja William Waltonin sävellykset suhtautuivat tanssiin nostalgisesti tai groteskisti kuin menneisyyteen. Valsseja kirjoittivat kuitenkin edelleen kevyen musiikin säveltäjät, kuten Eric Coates, Robert Stolz, Ivor Novello, Richard Rodgers, Cole Porter, Oscar Straus ja Stephen Sondheim. Australialainen säveltäjä Julian Cochran sävelsi pianoteoksia ja orkesteriteoksia käyttäen ranskankielistä nimeä Valses, lähempänä latinalaista alkuperää, lieventääkseen wieniläisen tyylin oletuksia. 1900-luvun vallitsevaksi tanssisalimuodoksi on muodostunut hidas valssi, joka nousi suosioon vuoden 1910 tienoilla ja oli peräisin 1870-luvun valse Bostonista. Esimerkkejä suosituista lauluista ovat ”Ramona” (1927), ”Parlami d’ amore, Mariù” (1933) ja ”The Last Waltz” (1970).