Dress and Vanity faired
Condé Montrose Nast aloitti valtakautensa ostamalla miestenmuotilehden mekon vuonna 1913. Hän nimesi lehden uudelleen Dress and Vanity Fairiksi ja julkaisi neljä numeroa vuonna 1913. Se jatkoi kukoistustaan parikymppiseksi. Siitä tuli kuitenkin suuren laman ja vähenevien mainostulojen uhri, vaikka sen levikki, 90 000 kappaletta, oli huipussaan. Condé Nast ilmoitti joulukuussa 1935, että Vanity Fair-lehti käännettäisiin Vogueen (levikki 156 000) maaliskuun 1936 numerosta lähtien.
Modern revivalEdit
S. I. Newhousen omistama Condé Nast Publications ilmoitti kesäkuussa 1981 elvyttävänsä lehden. Ensimmäinen numero julkaistiin helmikuussa 1983 (kansipäivämarssi), toimittajana Richard Locke, joka oli aiemmin The New York Times Book Review-lehdessä. Kolmen numeron jälkeen Locken korvasi Voguen veteran features-toimittaja Leo Lerman. Häntä seurasivat toimittajat Tina Brown (1984-1992), Graydon Carter (1992-2017) ja Radhika Jones (2017). Vakituisia kirjailijoita ja kolumnisteja ovat olleet muun muassa Dominick Dunne, Sebastian Junger, Michael Wolff, Maureen Orth ja Christopher Hitchens. Tunnettuja lehteen osallistuvia valokuvaajia ovat muun muassa Bruce Weber, Annie Leibovitz, Mario Testino ja Herb Ritts, jotka ovat kaikki toimittaneet lehdelle joukon ylenpalttisia kansia ja koko sivun muotokuvia nykyisistä julkkiksista. Niistä kuuluisin oli elokuussa 1991 julkaistu Leibovitzin kansikuva, jossa oli alaston, raskaana oleva Demi Moore, kuva nimeltä More Demi Moore, jolla on tähän päivään asti paikka popkulttuurissa.
kiistellyn valokuvauksensa lisäksi lehti painaa myös artikkeleita eri aiheista. Vuonna 1996 toimittaja Marie Brenner kirjoitti tupakkateollisuudesta paljastuksen otsikolla ”The Man Who Knew Too Much”. Artikkelista tehtiin myöhemmin elokuva The Insider (1999), jonka pääosissa olivat Al Pacino ja Russell Crowe. Kuuluisinta on, yli kolmenkymmenen vuoden mysteerin jälkeen, toukokuussa 2005 julkaistussa painoksessa ollut artikkeli Syväkurkun (W. Mark Felt) henkilöllisyys, joka oli yksi Washington Postin watergatea käsittelevien artikkelien lähteistä, mikä johti Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin eroon vuonna 1974. Lehdessä on myös julkisuuden henkilöiden suorapuheisia haastatteluja, muun muassa kuukausittain julkaistava Proust-kysely. Muita merkittäviä haastatteluja ovat olleet muun muassa Teri Hatcher, joka paljasti lehdessä joutuneensa lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi; Jennifer Anistonin ensimmäinen haastattelu eron jälkeen Brad Pittistä; Veljensä kuolemasta puhunut Anderson Cooper sekä Martha Stewartin ensimmäinen haastattelu vankilasta vapautumisen jälkeen.
jotkut Vanity Fairin kuvat ovat herättäneet kritiikkiä. Huhtikuun 1999 numerossa oli kuva näyttelijä Mike Myersistä pukeutuneena Hindujumalaksi David Lachapellen levittämää kuvaa varten: kritiikin jälkeen sekä valokuvaaja että lehti pyysivät anteeksi.
lehti oli Toby Youngin kirjan How to Lose Friends and Alienate People aiheena hänen etsiessään menestystä New Yorkissa työskennellessään Graydon Carterin Vanity Fairille. Kirjasta tehtiin elokuva vuonna 2008, jossa Jeff Bridges näyttelee Carteria.
vuonna 2005 Vanity Fair todettiin korvausvelvolliseksi elokuvaohjaaja Roman Polanskin Britanniassa nostamassa oikeusjutussa, jossa hän väitti lehden solvanneen häntä A. E. Hotchnerin vuonna 2002 julkaisemassa artikkelissa. Artikkeli kertoi Harper ’ sin toimittajan Lewis H. Laphamin väitteestä, jonka mukaan Polanski oli lähentynyt seksuaalisesti nuorta mallia tämän matkustaessa vaimonsa Sharon Taten hautajaisiin elokuussa 1969, väittäen voivansa tehdä hänestä ”seuraavan Sharon Taten”. Oikeus salli Polanskin todistaa videoyhteyden välityksellä sen jälkeen, kun hän oli ilmaissut pelkäävänsä, että hänet voitaisiin luovuttaa, jos hän pääsisi Britanniaan. Oikeudenkäynti alkoi 18. heinäkuuta 2005, ja Polanski teki englantilaista oikeushistoriaa ensimmäisenä asianomistajana, joka antoi todisteita videoyhteyden välityksellä. Oikeudenkäynnin aikana, johon sisältyi Mia Farrow ’n ja muiden todistukset, todistettiin, että väitetty kohtaus kuuluisassa newyorkilaisessa ravintolassa Elaine’ s ei mitenkään voinut tapahtua annettuna päivänä, koska Polanski illasti tässä ravintolassa vain kolme viikkoa myöhemmin. Myös norjalainen silloinen malli kiisti tilit, joiden mukaan hän oli väittänyt pystyvänsä tekemään hänestä ”seuraavan Sharon Taten”.
Polanski määrättiin vahingonkorvauksiin Lontoon korkeimmassa oikeudessa. Tapaus oli huomattava, koska Polanski asui Ranskassa Yhdysvaltain oikeuden pakoilijana, eikä koskaan esiintynyt Lontoon tuomioistuimessa peläten, että hänet luovutettaisiin US Graydon Carterille, Vanity Fair-lehden päätoimittaja vastasi: ”minusta on hämmästyttävää, että Ranskassa asuva mies voi haastaa lehden, joka julkaistaan Amerikassa Brittiläisessä oikeussalissa.”
25.huhtikuuta 2008 televisioitu viihdeohjelma Entertainment Tonight kertoi, että 15-vuotias Miley Cyrus oli poseerannut yläosattomissa Vanity Fairin kuvauksissa. Kuvassa ja myöhemmin julkaistuissa behind-the-scenes-kuvissa Cyrus näkyy ilman toppia, hänen paljas selkänsä paljaana, mutta hänen etumuksensa peittyneenä lakanalla. Kuvauksista vastasi valokuvaaja Annie Leibovitz. Koko kuva julkaistiin oheisen jutun kera New York Timesin verkkosivuilla 27.huhtikuuta 2008. 29. huhtikuuta 2008 New York Times selvensi, että vaikka kuvista jäi vaikutelma, että hän oli paljasrintainen, Cyrus oli kääritty lakanaan eikä todellisuudessa ollut yläosattomissa. Jotkut vanhemmat ilmaisivat paheksuntansa valokuvan luonteesta, jota Disneyn tiedottaja kuvaili ”tilanteeksi, jossa 15-vuotiasta manipuloitiin tarkoituksellisesti myymään lehtiä”. Miley Cyrus julkaisi kuvan nettikierron ja sitä seuranneen mediahuomion seurauksena anteeksipyynnön 27. huhtikuuta: ”Osallistuin kuvauksiin, joiden piti olla ’taiteellisia’, ja nyt, kun näen valokuvat ja luen tarinan, tunnen itseni niin noloksi. En koskaan aikonut tällaista tapahtuvan ja pyydän anteeksi faneiltani, joista välitän niin syvästi.”
vuonna 2013 Condé Nast Entertainment teki sopimuksen Discovery Communicationsin omistaman kaapelikanava Investigation Discoveryn kanssa Vanity Fair Confidential-nimisestä rikos-ja mysteeridokumenttisarjasta, joka perustuu Vanity Fair-lehden tarinoihin. Condé Nast Entertainment käynnisti Vanity Fair-YouTube-kanavan heinäkuussa 2013. Ennakoiden sen 100 vuotta samana vuonna, Vanity Fair yhteistyössä tuottanut 10 lyhytelokuvia, yksi juhlistaa kunkin vuosikymmenen, tunnettujen dokumenttiohjaajien kuten Barbara Kopple ja myös elokuvatuottaja Judd Apatow, ja näyttelijät Don Cheadle ja Bryce Dallas Howard.
tammikuussa 2014 Vanity Fair joutui tulituksen kohteeksi, koska hänen väitettiin muuttaneen helmikuun numerossaan sivullaan esiintyneen julkkiksen, Lupita Nyong ’ on, ulkonäköä, joka tunnetaan roolistaan elokuvassa 12 Years a Slave. Nyong ’ o ’ n tapauksessa lehti twiittasi kuvan ja se alkoi fanien syyttäessä yhtiötä hänen ihonvärinsä muuttamisesta. Jotkut kuitenkin uskovat, että Vanity Fair-kuvissa on kyse vain kirkkaasta lavastevalaistuksesta, eikä tahallisesta ihon vaalentamisesta. Nyong ’ o oli tyytyväinen teokseen eikä nähnyt itselleen aiheutetun vahinkoa; hän ei pitänyt Vanity Fairia tai valokuvaajaa vastuullisena. Hieman ennen Nyong ’ o-tapausta Vanity Fairin osakasta ja ostajaa Vogue-lehteä syytettiin vuonna 1936 näyttelijä Lena Dunhamin kuvien muuttamisesta. Dunham piti muokattuja kuvia loukkaavina.
Vanity Fair lanseerasi kesäkuussa 2016 verkkoliiketoimintansa, politiikkansa ja teknologiauutisensa vertical. Tammikuussa 2017 Vanity Fairin Hive ja Condé Nast Entertainment tekivät yhteistyötä cheddar-nettitelevisiokanavan kanssa luodakseen cheddarista VF Hive-nimisen viikoittaisen livesarjan. Toimittaja Graydon Carter kutsui sarjaa ”kuvaukseksi siitä, kuinka ihmiset kuluttavat ahnaammin kuin koskaan”.
marraskuussa 2017 ilmoitettiin, että Radhika Jones, The New York Times books-osaston päätoimittaja, seuraa Carteria päätoimittajana 11.joulukuuta 2017.
vuonna 2018 Vanity Fair sai tunnustuksia siitä, että hän poisti näyttelijä James Francon kansikuvauksista seksuaalisen häirinnän syytösten jälkeen.
vuonna 2019 entinen päätoimittaja Vicky Ward sanoi Vanity Fair-lehdessä, että hänen vuonna 2003 julkaisemansa Jeffrey Epsteinin profiili oli sisältänyt Annien ja Maria Farmerin (jotka tekivät varhaisimmat tunnetut rikosilmoitukset Epsteinistä) tilit, mutta että ne poistettiin myöhemmin Wardin artikkelista Epsteinin painostettua lehden päätoimittajaa Graydon Carteria.