Euripideen fragmentin Zagreus on viitteellinen Dionysos, Zeuksen ja Semelen viininjumala, ja itse asiassa, vaikka sitä ei näytä esiintyvän missään orfisissa lähteissä, nimi ”zagreus” samastetaan muualla orfiseen Dionysokseen, jolla oli hyvin erilainen perinne kuin standardilla. Tämä Dionysos oli Zeuksen ja Persefonen poika, jonka Titaanit hyökkäsivät ja paloittelivat pienokaisena, mutta syntyivät myöhemmin uudelleen Zeuksen ja Semelen poikana.
sparagmosEdit
Dionysos-Zagreuksen (sparagmojen) paloittelua pidetään usein tärkeimpänä Orfismin myyttinä. Eri antiikin lähteistä koottu rekonstruoitu kertomus, jonka nykytutkijat yleensä esittävät, kuuluu seuraavasti. Zeus oli yhdynnässä Persefonen kanssa käärmeen muodossa, jolloin syntyi Dionysos. Hänet viedään Idanvuorelle, jossa (kuten Zeus-poikanen) häntä vartioivat tanssivat kureetit. Zeus aikoi Dionysoksen seuraajakseen kosmoksen hallitsijana, mutta mustasukkainen Hera yllytti Titaanit tappamaan lapsen. Titaanit harhauttivat Dionysoksen erilaisilla leluilla, muun muassa peilillä, ja ottivat Dionysoksen kiinni ja repivät (tai leikkasivat) hänet kappaleiksi. Tämän jälkeen Titaanit keittelivät, paahtoivat ja söivät palat osittain. Athene onnistui kuitenkin pelastamaan Dionysoksen sydämen, jonka avulla Zeus sai juonittua Uudelleensyntymisensä Semelestä.
vaikka olemassa olevat Orfiset lähteet eivät mainitse nimeä ”Zagreus” tämän paloitellun Dionysoksen (tai missään muuallakaan) yhteydessä, (N. 3.vuosisadalla eKr.) runoilija Kallimakhos ehkä mainitsi. Tiedämme, että Kallimakhos sekä hänen aikalaisensa euforion kertoivat tarinan paloitellusta lapsesta, ja bysanttilaiset lähteet lainaavat Kallimakhosta viitaten ”Dionysos Zagreuksen” syntymään selittäen, että ”Zagreus” oli runoilijan nimi khthonilaiselle Dionysokselle, Persefonen Zeuksen pojalle. Ensimmäinen varma tunnistaminen Zagreus kanssa paloiteltu Dionysos, esiintyy kirjoituksissa myöhään 1. vuosisadan-alussa 2. vuosisadan jKr elämäkerturi ja esseisti Plutarkhos, kun taas c. 5 .vuosisadan jKr Kreikkalainen eeppinen runoilija Nonnus’ Dionysiaca, joka kertoo tarinan tästä Orfic Dionysos, kutsuu häntä ”vanhempi Dionysos… illfated Zagreus”, ”zagreus sarvipäinen vauva”, ”Zagreus, ensimmäinen Dionysos”, ”zagreus antiikin Dionysos”ja” Dionysos Zagreus”.
100-luvulla eaa.elänyt historioitsija Diodoros Siculus sanoo, että ”joidenkin myyttien kirjoittajien” mukaan oli olemassa kaksi Dionysos-nimistä Jumalaa, vanhempi, joka oli Zeuksen ja Persefonen poika, mutta että ”nuorempi peri myös vanhempien teot, ja niin myöhempien aikojen miehet, jotka eivät tienneet totuutta ja jotka petettiin heidän nimiensä henkilöllisyyden vuoksi, luulivat, että oli ollut vain yksi Dionysos.”
Diodoroksen mukaan Tämä vanhempi Dionysos oli edustettuna maalauksessa ja kuvanveistossa sarvien kanssa, koska hän ”kunnostautui viisaudessa ja oli ensimmäinen, joka yritti iestää härkiä ja niiden avulla kylvää siementä”, ja nuorempaa ”kutsuttiin Dimetoriksi (kahdesta äidistä) … koska kaksi dionysoista syntyi yhdestä isästä, mutta kahdesta äidistä”. Hän sanoi myös, että Dionysoksella ”ajateltiin olevan kaksi muotoa … se muinainen, jolla oli pitkä parta, koska kaikilla ihmisillä oli varhaisina aikoina pitkä parta, ja nuorempi oli nuorekas ja naismainen ja nuori.”
ruoanlaitto/syöntimedit
useissa myytin kertomuksissa Titaanit kokkasivat ja / tai söivät ainakin osan Dionysoksesta. Kallimakhoksen ja euforionin kertomuksessa Dionysoksen paloitellut palaset keitettiin padassa, ja euforionin kerrotaan sanoneen, että Dionysoksen palaset laitettiin tulen päälle. Diodoros sanoo myös, että kappaleet ”keitettiin”, ja 100-luvun lopun kristitty kirjailija Klemens Aleksandrialainen sanoo, että kappaleet ”ensin keitettiin” padassa, sitten lävistettiin syljellä ja paahdettiin. Arnobios, 300-luvun alun Kristillinen apologi, sanoo, että Dionysoksen irtileikatut osat ”heitettiin ruukkuihin, jotta hänet voitaisiin keittää”. Mikään näistä lähteistä ei mainitse mitään varsinaista syömistä, mutta toisissa lähteissä mainitaan. Plutarkhos sanoo, että Titaanit ”maistoivat hänen vertaan”, 6.vuosisadan UUSPLATONISTI Olympiodoros sanoo, että he söivät ”hänen lihaansa”, ja 4. vuosisadan euhemeristisen kertomuksen mukaan Latinalainen astrologi ja kristillinen apologi Firmicus Maternus, Titaanit keittivät ”jäsenet eri tavoin ja söivät heidät” (membra consumunt), lukuun ottamatta hänen sydäntään.
ylösnousemus/rebirthEdit
ilmeisesti Kallimakhoksen ja euphorionin kertomassa versiossa Dionysoksen keitetyt palaset sisältävä pata annetaan Apollonille haudattavaksi, joka ”tallensi sen jalustansa viereen” Delfoihin. Ja Filodemoksen mukaan euforionia lainaten Dionysoksen palaset ”kokosi uudelleen Rhea ja toi takaisin elämään”, kun taas Diodoros Siculuksen mukaan Dionysoksen uudelleenkokoamisen ja ylösnousemuksen suoritti Demeter. Myöhemmissä Orfisissa lähteissä Apollon on saanut Dionysoksen jäännökset Zeukselta Titaanien sijaan, Ja juuri Apollon kokosi Dionysoksen uudelleen Rhean tai Demeterin sijaan.
edellä mainituissa Klemensin ja Firmicus Maternuksen sekä Prokloksen ja erään Scholiumin kertomuksissa Lycophron 355: ssä Athene onnistuu pelastamaan Dionysoksen sydämen, josta Klemensin ja scholiumin mukaan Athene sai nimen Pallas edelleen sykkivästä (πάλλειν) sydämestä. Proculuksen kertomuksessa Athene vie sydämen Zeukselle, ja Dionysos syntyy uudelleen Semelestä. Hyginuksen mukaan Zeus ”jauhoi hänen sydämensä, pani sen taikajuomaan ja antoi sen Semelelle juotavaksi”, ja tämä tuli raskaaksi Dionysokselle.
osirisedit
tulkinnassa graeca Dionysos samaistetaan usein egyptiläiseen Osiris-Jumalaan. Dionysos Zagreuksen kertomuksia Osiriksen paloittelusta ja ylösnousemuksesta. Diodoros Siculuksen mukaan egyptiläisten priaposta koskevien myyttien mukaan Titaanit juonittelivat Osirista vastaan, tappoivat hänet, jakoivat hänen ruumiinsa tasa-arvoisiin osiin ja ”livauttivat heidät salaa ulos talosta”. Kaikki paitsi Osiriksen penis, joka koska kukaan heistä ”ei ollut halukas ottamaan sitä mukaansa”, he heittivät jokeen. Osiriksen Vaimo Isis jahtasi ja tappoi Titaanit, kokosi Osiriksen ruumiinosat uudelleen ” ihmishahmon muotoon ”ja antoi ne”papeille määräyksen, että he maksavat Osirikselle Jumalan kunnianosoituksen”. Mutta koska hän ei kyennyt saamaan penistä takaisin, niin hän määräsi papit ”maksamaan sille Jumalan kunnianosoitukset ja pystyttämään sen temppeleihinsä pystyyn.”
allegorinen kertomus
Diodoros Siculus kertoo allegorisen tulkinnan myytistä, jonka mukaan Dionysoksen paloittelu edustaisi viinintuotantoa. Diodoros tunsi perimätiedon, jonka mukaan tämä Orfikus Dionysos oli Zeuksen ja Demeterin poika Zeuksen ja Persefonen sijaan. Tämä suku selitettiin allegorisesti samastamalla Dionysos rypäleköynnökseen, Demeter maahan ja Zeus sateeseen sanoen, että ”viiniköynnös saa kasvunsa sekä maasta että sateista ja kantaa hedelmänään viiniä, joka puristetaan rypäletertuista”. Diodoroksen mukaan Titaanien suorittama Dionysoksen paloittelu edusti rypäleiden korjuuta, ja hänen paloittelemiensa osien myöhempi ”kiehuminen” on työstetty myytiksi siitä syystä, että useimmat ihmiset keittävät viinin ja sitten sekoittavat sen, mikä parantaa sen luonnollista aromia ja laatua.”
Neronialaisaikainen stoalainen Cornutus kertoo samankaltaisen allegorisen tulkinnan, jonka mukaan paloittelu edusti rypäleiden murskaamista ja paloiteltujen palojen liittäminen yhteen ruumiiseen edusti mehun kaatamista yhteen astiaan.
rationalisoitu kertomus edit
Diodoros kertoo myös vanhemman Dionysoksen rationalisoidun kertomuksen. Tässä kertomuksessa tämä Dionysos oli viisas mies, joka oli Auran sekä monien muiden maanviljelyskeksintöjen keksijä. Ja Diodoroksen mukaan nämä keksinnöt, jotka suuresti vähensivät ruumiillista työtä, miellyttivät ihmisiä siinä määrin, että he ”antoivat hänelle kunniaa ja uhreja, kuten jumalille uhrattiin, koska kaikki ihmiset olivat innokkaita hänen heille suorittamansa palveluksen laajuuden vuoksi antamaan hänelle kuolemattomuuden.”
Firmicus Maternus esittää rationalisoidun euhemeristisen kertomuksen myytistä, jonka mukaan Liber (Dionysos) oli Kreetalaisen kuninkaan Juppiterin (Zeus) äpäräpoika. Kun Jupiter jätti valtakuntansa pojan huostaan, kuninkaan mustasukkainen vaimo Juno (Hera) juonitteli palvelijoidensa Titaanien kanssa murhatakseen äpärälapsen. Lumoten hänet leluilla Titaanit väijyttivät ja tappoivat pojan. Hävittääkseen todisteet rikoksestaan Titaanit pilkkoivat ruumiin palasiksi, keittivät ja söivät ne. Pojan sisar Minerva (Athene), joka oli ollut mukana murhajuonessa, piti kuitenkin sydämen. Kun hänen isänsä kuningas palasi, sisar ryhtyi ilmiantajaksi ja antoi pojan sydämen kuninkaalle. Raivossaan kuningas kidutti ja tappoi Titaanit, ja surussaan hän teetti pojalle patsaan, jossa oli pojan sydän rinnassaan, sekä pojan kunniaksi pystytetyn temppelin. Kreetalaiset asettivat pojan kuoleman vuosipäivän pyhäpäiväksi rauhoittaakseen raivoisan ja itsevaltaisen kuninkaansa. Vietettiin pyhiä menoja, joissa juhlijat ulvoivat ja teeskentelivät mielenvikaisuutta repivät kappaleiksi elävän härän hampaillaan, ja kori, johon pojan sydän oli pelastettu, marssitettiin huilujen paukahdukseen ja symbaalien rysähdykseen.
antropogonyedit
useimmissa lähteissä ei mainita lainkaan, mitä titaaneille tapahtui Dionysoksen murhan jälkeen. Hesiodoksen Teogoniassa (jossa ei mainita Dionysosta) esitetyssä standardikertomuksessa Titaanit vangitaan Tartarokseen sen jälkeen, kun Zeus ja muut Olympoksen jumalat olivat syösseet heidät vallasta kymmenvuotisessa Titanomakhiassa. Tämä saattaa näyttää estävän mitään myöhempää kertomusta Titaanien tappamasta Dionysosta, ja ehkä yrittäessään sovittaa tätä standardikertomusta Dionysos Zagreuksen myyttiin, Arnobioksen ja Nonnoksen mukaan Titaanit päätyvät Zeuksen vangitsemiksi Tartarokseen rangaistukseksi Dionysoksen murhasta.
Erään lähteen mukaan Titaanien kohtalosta seurasi kuitenkin kohtalokas tapahtuma, ihmiskunnan synty. Yleisesti esitetty osana myyttiä paloiteltu Dionysos Zagreus, on Orfic antropogony,joka on Orfic selvitys alkuperästä ihmisten. Tämän yleisen näkemyksen mukaan Zeus iski Titaaneja salamallaan rangaistukseksi sparagmojen rikoksesta, ja tuhottujen Titaanien jäännöksistä syntyi ihmiskunta, joka johti ihmisen perintöön esi-isien syyllisyydestä, tästä titaanien perisynnistä, ja joidenkin kertomusten mukaan ”muodosti perustan Orfiselle opille ihmisen jumaluudesta.”Kuitenkin, milloin ja missä määrin oli olemassa mitään Orfilaista perinnettä, joka sisälsi nämä elementit, on avoimen keskustelun aiheena.
ainoa muinainen lähde, joka yhdistää sparagmoksen ja antropogonian yksiselitteisesti, on Uusplatonisti Olympiodoros, joka kirjoittaa, että Orfeuksen mukaan Titaanien paloiteltua ja syötyä Dionysoksen ”Zeus, vihastuneena teosta, räjäyttää heidät salamoillaan, ja niistä nousevien höyryjen sublimaatista tulee asia, josta ihmiset on luotu.”Olympiodoros jatkaa päättelemällä, että koska Titaanit olivat syöneet hänen lihansa, me heidän jälkeläisensä olemme osa Dionysosta.
100-luvun jKr.elämäkerran kirjoittaja ja esseisti Plutarkhos yhdistää sparagmot ja Titaanien rangaistuksen, mutta ei mainitse antropogoniaa eli Orfeusta tai Orfismia. Plutarkhos kirjoittaa esseessään lihan syömisestä ”kertomuksia Dionysoksen kärsimyksistä ja silpomisesta ja titaanien häneen kohdistamista törkeistä hyökkäyksistä sekä heidän rangaistuksestaan ja salamaniskusta sen jälkeen, kun he olivat maistaneet hänen vertaan”.
aikaisempia viittauksia myyttiin esiintyy mahdollisesti runoilija Pindarin, Platonin ja Platonin oppilaan Ksenokrateen teoksissa. Katkelma runosta, jonka oletetaan olevan pindarin kirjoittama, mainitsee Persefonen ottaneen vastaan ”requital for ancient wrong”, kuolleilta, mikä saattaa olla viittaus ihmisten perimään vastuuseen titaanin tappaessa Dionysoksen. Esittäessään peräkkäisiä vaiheita, joissa ihmiset liiallisen vapauden vuoksi rappeutuvat lain kunnioittamisesta laittomuuteen, Platon kuvaa viimeistä vaihetta, jossa ”ihmiset näyttävät ja toistavat tarinan titaanien luonnetta”. Tämän platonilaisen kohdan katsotaan usein viittaavan antropogoniaan, mutta on epäselvää, otaksuuko Platon ihmisten ”esittävän ja jäljentävän” tämän laittoman luonteen titaanisen perintönsä vuoksi vai yksinkertaisen jäljitelmän avulla. Ksenokrateen viittaus Titaaneihin (ja ehkä Dionysokseen) selittämään Platonin käyttämää sanaa ”huoltajuus” (φρούρα) on myös nähty mahdollisena todisteena myyttiä edeltäneestä hellenistisestä ajankohdasta.