Editor ’ s Note: (L. Benjamin Rolsky on tutkija Lehighin yliopistossa ja dosentti Monmouthin yliopistossa ja Rutgersin yliopistossa. Hänen kirjansa ”The Rise and Fall of the Religious Left: Politics, Television, and populaarikulttuuri in the 1970s and Beyond” ilmestyy syksyllä 2019 Columbia University Pressin kustantamana. Tässä esitetyt näkemykset ovat hänen. Katso lisää mielipidettä CNN: ltä.)
(CNN) vuoden 2016 presidentinvaaleista lähtien Internetissä ja sosiaalisessa mediassa on kiertänyt kuvia, meemejä ja tarinoita, joissa esiintyy pahamaineinen televisiohahmo Archie Bunker, Norman Learin ikonisen 1970-luvun show ’ n ”All in the Family” pahamaineinen, ajoittain rasistinen patriarkka.
L. Bejamin Rolsky monien mielestä hänen uudelleen ilmestymisensä kertoo surullisesta tilanteesta Yhdysvaltain politiikassa. Heille Bunker on tunnetusti ilmentänyt samaa kaunan, vihan ja väärinymmärryksen leimaa, joka näyttää kyllästävän kansan järkevän, kestävän vuoropuhelun kustannuksella. Toisille Archien kuva toimii eräänlaisena rallihuutona, joka antoi turhautuneille työväenluokkaisille valkoisille symbolin, johon samaistua ja tukea 1970-luvulla. Hänen työnjohtajansa työpaikat olivat kuivumassa, kun toiset näyttivät astuvan hänen edellään sananparressa.
mutta vaikka Carroll O ’ Connorin esittämä Bunker on tullut viime vuosina Facebookista tutummaksi näyksi, on Bunkerin alustava konservatiivinen reaktio ja valtaus ”hiljaisen enemmistön” puolesta jäänyt televisiohistorian aikakirjoihin pitkälti unohduksiin. ”Archie presidentiksi” -puskuritarrat, T – paidat ja napit tehtiin sarjan ensi-illan jälkeen fiktiivisen hahmon puolesta, joka puhui lukemattomien työläis-ja keskiluokkaisten perheiden huolille eri puolilla maata-ahdistukset viime aikoina kirjattu todellisen presidentin Donald J. Trumpin hahmoon.
”kaikki perheessä” sekä kohtasivat että myötävaikuttivat polarisoituneeseen hetkeemme sijoittamalla kiihkoilijan Amerikan eteen satiirin nimissä. Monet nauroivat Archielle, show ’ n suuremmalle didaktiselle tavoitteelle. Mutta monet myös nauroivat hänen kanssaan. Tähän historialliseen jännitykseen on kiinnitettävä enemmän huomiota omalla hetkellämme, varsinkin kun näemme sen kaikuja nykypolitiikassa.
nämä resonanssit silloisen ja nykyisen välillä ovat ilmeisesti ilmeisiä myös sarjan luojalle. On äskettäin episodi hänen late night televisio-ohjelma, isäntä Jimmy Kimmel ilmoitti, että hän ja” All in the Family ”luoja Norman Lear työskentelisi yhdessä tuottaa live tv erityinen, joka reimagine jaksot sekä” All In The Family ”ja” The Jeffersons, ” jälkimmäinen on yksi Lear menestyksekkäämpi spin-off (All in the Family oli yhteensä viisi). Sarjan katsojia odottaa tähtikaksikko Will Ferrell, Jamie Foxx ja Wanda Sykes.
Specialin tuottajille, mukaan lukien Learille, tuotannossa ei ole kyse niinkään itse show ’ sta, vaan enemmänkin siitä, että yhteiskunnallisesti relevanttia ohjelmointia voidaan tehdä vielä tänäkin päivänä-jopa verkkotelevisiossa. ”He ovat sanoneet kerta toisensa jälkeen, että nämä kaksi show ’ta oli tarkoitettu 70-luvulle, eivätkä ne toimisi tänään”, Lear totesi. ”Olemme eri mieltä heidän kanssaan ja olemme täällä todistamassa kahdella suurella valoksella, jotka kuvaavat ”kaikki perheessä” ja ”Jeffersonit”, ihmisluonnon ajattomuutta.”
myöhäisestä lähtien tällainen ohjelmointi on siirtynyt suurelta osin premium-kanaville ja suoratoistopalveluihin, mutta kun ”All in the Family” hallitsi ylivoimaa, Tilannekomediat, kuten ”The Mary Tyler Moore Show” ja ”M*A*S*H”, tekivät ajankohtaisista tapahtumista osan viikoittaisia juoniaan. Näin ollen sekä naisliike että Vietnamin sodan vastainen liike saivat ilmaista julkisuutta paketoituna poliittiseksi kritiikiksi parhaaseen katseluaikaan.
lyhyesti sanottuna kahden ohjelman ilmestyminen televisiokanaville kertoo Learin itsensä tilannekomediasta löytämästä arvosta ja hänen tekemistään panoksista Yhdysvaltain televisiohistoriaan. Hän on itse asiassa hyvin ylpeä kyvystään puhua ja ohjelmoida näytelmää, joka on ihmisen tila. Kirjallisuuskriitikko Geoffrey Wolfelle: ”juuri tämä voima siirtyä kyynelistä nauruun ja tarkoittaa sitä, tarttui tuohon valtavaan, ennennäkemättömään yleisöön.”Jos et itkenyt tai nauranut, et oikeasti elänyt.”
toisin kuin bunkeriin samaistuneet, Lear and company on tuonut show ’ n takaisin, bunker and Allin (jota esittää näyttelijä Woody Harrelson) muistuttamaan, ettei television tarvitse olla vain sarja vilkkuvia värejä ja monimutkaisia piirejä. Televisiolla voi olla myös didaktinen tarkoitus – sellainen, joka pyrkii opettamaan niin paljon kuin se haluaa viihdyttää. Learille television velvollisuus on aina ollut paitsi naurattaa ihmisiä, myös raportoida ajastaan. Meidän on yhdessä pohdittava sitä, olemmeko valmiita tunnustamaan ”kaikkien perheessä” olevan monimutkaisen rodullisen perinnön ja sen roolin, joka tällaisella perinnöllä on edelleen nykyisessä politiikassamme.
toisin sanoen Archien paluu julkisuuteen on huomionarvoinen, koska se on huolestuttavaa. Lear ei asettanut kiihkoilijaa amerikkalaisyleisön eteen, koska hän yhtyi Archien väitteisiin; hän teki niin, koska Archien näkemysten ei ollut tarkoitus kestää julkisuudessa. Itse asiassa monet tuohon aikaan, mukaan lukien näyttelijä Carroll O ’ Connor, ajattelivat, että heidän kohtalonsa oli lopulta historian roskaläjä. ”Opetus on-jos ajattelet näin, muutu”, O ’ Connor myönsi Ebony-lehden haastattelussa. ”Se on opetus. Mutta me emme tule sanomaan niin, koska se on erittäin huono tapa opettaa.”Kiinnittämällä huomiota kiihkoiluun Lear toivoi voivansa taistella sen rikollista luonnetta vastaan kulttuurisodan aikakaudella, mutta hänen aikeidensa tulokset eivät ole olleet yhtä selkeitä.
vaikka esitys saattoi aikanaan auttaa kohtaamaan erimielisyyksiä ja polarisaatiota, ja niin varmasti tekikin, se myös edisti niitä samaan aikaan luottamalla satiiriin välittääkseen viestin ymmärryksestä ja rodullisesta suvaitsevaisuudesta. Yhteiskunnallisen kommentaarisuuden voimakkaana välineenä satiiri toimii vain, jos sen kuulijat ymmärtävät sen sellaisenaan. Muuten satiiri voi usein viljellä juuri sitä asiaa, jota se pyrkii kriittisesti tarkastelemaan, kuten kiihkoilua ja rasismia.
on varsin paljastavaa nähdä, miten Archie kuvataan tässä show ’ n live-iteraatiossa vuonna 2019. Onko Archie yhtä karkea ja rehellinen kuin ennen? Mitkä jaksot valitaan? Mitkä ovat heidän omat juonensa? Tulemmeko näkemään Archien eri valossa? Ja sallivatko nykyiset standardit ja käytännöt tällaisen ohjelmoinnin ja sisällön armahtaa radioaallot alt-rightin aikakaudella? Toivon todella niin, koska jos näin on, voisimme vihdoinkin keskustella siitä, mikä meitä edelleen jakaa ja miksi, voimistuneen jakautumisen ja polarisaation aikana. Televisiokanavat tekivät sen kerran. katsotaan, suostuvatko he siihen vielä kerran.