24.3.4: Nikolai I: n sodat
sodassa tsaari Nikolai I menestyi Venäjän eteläisiä kilpailijoita, Persiaa ja Osmanien valtakuntaa vastaan vallaten viimeisetkin alueet Persian hallussa olleella Kaukasuksella. Myöhemmin hallintokaudellaan hän kuitenkin johti Venäjän Krimin sotaan (1853-56) tuhoisin seurauksin.
Oppimistavoite
muistele joitakin Nikolai I: n käymiä sotia
avainkohdat
- Nikolai I: stä tuli Venäjän tsaari vuonna 1925 murskattuaan häntä vastaan käydyn Dekembristikapinan ja hänestä tuli kaikista Venäjän johtajista taantumuksellisin.
- hänen valtakaudellaan vallitsi vuonna 1833 virallisesti julistettu ”viralliseksi Kansallisuudeksi” kutsuttu ideologia, joka oli taantumuksellista politiikkaa, joka perustui uskonnon puhdasoppisuuteen, hallinnon itsevaltiuteen ja venäläiseen nationalismiin.
- hänen aggressiivinen ulkopolitiikkansa käsitti monia kalliita sotia, joilla oli tuhoisa vaikutus valtakunnan talouteen.
- 1820-luvun loppu oli menestyksekästä sotavuosia. Vaikka Venäjä menetti lähes kaikki äskettäin vahvistetut alueet Venäjän-Persian sodan ensimmäisenä vuonna 1826-28, se onnistui lopettamaan sodan erittäin suotuisin ehdoin. Tähän sisältyi Armenian, Azerbaidžanin ja Iğdırin maakunnan viralliset voitot, jotka saavuttivat selkeän geopoliittisen ja alueellisen yliotteen Kaukasuksen alueella.
- vuosina 1828-29 käydyssä Venäjän-Turkin sodassa Venäjä hyökkäsi Koillis-Anatoliaan ja valtasi strategisesti tärkeitä Osmanien omistuksia esiintyen Ortodoksiväestön suojelijana ja pelastajana ja saaden näin laajaa tukea alueen kreikkalaisväestöltä.
- vuosina 1854-55 Venäjä hävisi Krimin sodassa Britannialle, Ranskalle ja Turkille.
- koska Venäjä oli merkittävässä roolissa Napoleonin kukistamisessa, sitä pidettiin sotilaallisesti voittamattomana, mutta kun se vastusti Euroopan suurvaltojen koalitiota, sen Krimin sodassa kärsimät tappiot paljastivat tsaari Nikolain hallinnon heikkouden ja jälkeenjääneisyyden.
Avaintermeillä
itäisellä kysymyksellä tarkoitetaan Euroopan suurvaltojen strategista kilpailua ja poliittisia pohdintoja Ottomaanien valtakunnan poliittisen ja taloudellisen epävakauden valossa 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. ”Euroopan sairaaksi mieheksi” luonnehdittu imperiumin sotilaallisen voiman suhteellinen heikkeneminen 1700-luvun jälkipuoliskolla uhkasi horjuttaa haurasta voimatasapainoa, jota Euroopan Konsertti suurelta osin muokkasi. Krimin sota lokakuusta 1853 maaliskuuhun 1856 käyty sotilaallinen konflikti, jossa Venäjän keisarikunta hävisi Ranskan, Britannian, Osmanien valtakunnan ja Sardinian liitolle. Välitön syy liittyi kristittyjen vähemmistöjen oikeuksiin Pyhässä maassa, joka oli osa Osmanien valtakuntaa. Ranskalaiset edistivät roomalaiskatolisten oikeuksia, kun taas Venäjä edisti ortodoksisen kirkon oikeuksia. Pidempiaikaisiin syihin kuului Osmanien valtakunnan rappeutuminen sekä Britannian ja Ranskan haluttomuus sallia Venäjän saada alueita ja valtaa Osmanien kustannuksella. ”Virallinen kansallisuus ”hallitseva ideologinen oppi Venäjän keisari Nikolai I. Se oli” venäläinen versio yleisestä eurooppalaisesta ideologiasta restauroinnista ja reaktiosta”, joka seurasi Napoleonin sotia. Se oli taantumuksellista politiikkaa, joka perustui uskonnon puhdasoppisuuteen, hallinnon itsevaltiuteen ja venäläiseen nationalismiin.
Nikolai I oli Venäjän keisari vuosina 1825-1855 sekä Puolan kuningas ja Suomen suuriruhtinas. Hänet tunnetaan parhaiten poliittisena konservatiivina, jonka valtakautta leimasivat maantieteellinen laajeneminen, toisinajattelun tukahduttaminen, talouden pysähtyneisyys, huono hallintopolitiikka, korruptoitunut byrokratia ja toistuvat sodat, jotka huipentuivat Venäjän tuhoisaan tappioon Krimin sodassa 1853-56. Hänen elämäkertansa kirjoittaja Nicholas V. Riasanovski sanoo Nikolain ilmaisseen päättäväisyyttä, määrätietoisuutta ja rautaista tahtoa sekä voimakasta velvollisuudentuntoa ja omistautumista kovalle työlle. Hän näki itsensä sotilaana-nuorempana upseerina, joka oli täysin syljeskelyn ja kiillottamisen riivaama. Koulutukseltaan insinööri, hän oli tarkka pikkuasioista. Riasanovski sanoo julkisessa persoonassaan: ”Nikolai I tuli edustamaan itsevaltiutta personoituneena: äärettömän majesteettisena, päättäväisenä ja voimakkaana, kovana kuin kivi ja säälimättömänä kuin kohtalo.”
hänen valtakaudellaan oli ”viralliseksi Kansallisuudeksi” kutsuttu ideologia, joka julistettiin virallisesti vuonna 1833. Se oli taantumuksellista politiikkaa, joka perustui uskonnon puhdasoppisuuteen, hallinnon itsevaltiuteen ja venäläiseen nationalismiin. Hän oli edeltäjänsä Aleksanteri I: n nuorempi veli.Nikolai peri veljensä valtaistuimen huolimatta epäonnistuneesta Decembristikapinasta häntä vastaan ja hänestä tuli kaikista Venäjän johtajista taantumuksellisin. Hänen aggressiivinen ulkopolitiikkansa sisälsi monia kalliita sotia, joilla oli tuhoisa vaikutus valtakunnan talouteen.
hän menestyi Venäjän eteläisiä naapurikilpailijoita vastaan, kun hän valtasi viimeisetkin Persian hallussa olevat alueet Kaukasuksella (käsittäen nykyisen Armenian ja Azerbaidžanin) lopettamalla Venäjän-Persian sodan (1826-28) onnistuneesti. Venäjä oli saanut Persialta nykyisen Dagestanin, Georgian, Azerbaidžanin ja Armenian, minkä vuoksi sillä oli selvä geopoliittinen ja alueellinen yliote Kaukasiassa. Hän päätti myös Venäjän-Turkin sodan (1828-29) onnistuneesti. Myöhemmin hän kuitenkin johti Venäjän Krimin sotaan (1853-56) tuhoisin seurauksin. Historioitsijat korostavat, että hänen sotajoukkojen mikromanagerointinsa haittasi hänen kenraaleitaan, samoin hänen väärä strategiansa. Fuller huomauttaa, että historioitsijat ovat usein päätelleet, että ”Nikolai I: n hallituskausi oli katastrofaalinen epäonnistuminen sekä sisä-että ulkopolitiikassa.”Hänen kuolemansa aattona Venäjän keisarikunta saavutti maantieteellisen huippunsa, joka ulottui yli 7,7 miljoonan neliökilometrin alueelle, mutta oli kipeästi uudistusten tarpeessa.
sotilas-ja ulkopolitiikka
suuren osan Nikolain valtakaudesta Venäjä nähtiin merkittävänä sotilasmahtina, jolla oli huomattava vahvuus. Lopulta Krimin sota hänen valtakautensa lopussa osoitti maailmalle sen, mitä kukaan ei ollut aiemmin tajunnut: Venäjä oli sotilaallisesti heikko, teknologisesti takapajuinen ja hallinnollisesti epäpätevä. Huolimatta suurista tavoitteistaan etelää ja Turkkia kohtaan, Venäjä ei ollut rakentanut rautatieverkostoaan siihen suuntaan, ja yhteydet olivat huonot. Byrokratia oli täynnä lahjontaa, korruptiota ja tehottomuutta, eikä se ollut valmistautunut sotaan. Laivasto oli heikko ja teknologisesti takapajuinen; vaikka armeija oli hyvin suuri, se kelpasi vain paraateihin, ja se kärsi everstiluutnanteista, jotka kahmivat miestensä palkan, heikosta moraalista ja irtautumisesta Britannian ja Ranskan kehittämästä viimeisimmästä teknologiasta. Sodan päättyessä Venäjän johto oli päättänyt uudistaa armeijaa ja yhteiskuntaa.
ulkopolitiikassa Nikolai I toimi hallitsevan legitimismin suojelijana ja vallankumouksen vastaisena suojelijana. Vuonna 1830 Ranskan kansannousun jälkeen Venäjän puolalaiset nousivat kapinaan. He paheksuivat puolalaisvähemmistön etuoikeuksien rajoittamista Venäjän 1700-luvulla liittämillä mailla ja pyrkivät palauttamaan Puolan vuoden 1772 rajat. Nikolai murskasi kapinan, kumosi Puolan perustuslain ja alensi kongressi-Puolan venäläiseksi provinssiksi, Privislinski Kraiksi.
vuonna 1848, kun sarja vallankumouksia kouristi Eurooppaa, Nicholas oli vastareaktioiden eturintamassa. Vuonna 1849 hän auttoi Habsburgeja tukahduttamaan kansannousun Unkarissa ja kehotti Preussia olemaan hyväksymättä liberaalia perustuslakia.
Nikolaoksen pyrkiessä säilyttämään status quon Euroopassa hän noudatti hieman aggressiivisempaa politiikkaa etelän naapurivaltakuntia eli Osmanien valtakuntaa ja persiaa kohtaan. Nikolain uskottiin yleisesti noudattavan Venäjän perinteistä politiikkaa niin sanotun itäisen kysymyksen ratkaisemiseksi pyrkimällä jakamaan Osmanien valtakunta ja perustamaan protektoraatin Balkanin Ortodoksiväestölle, joka oli vielä 1820-luvulla suurelta osin Osmanien hallinnassa. Koska hän oli sitoutunut säilyttämään vallitsevan tilanteen Euroopassa, hän pelkäsi, että kaikki yritykset tuhota rappeutuva Osmanien valtakunta sekä järkyttäisi sen liittolaista Itävaltaa, jolla oli intressejä myös Balkanilla, että synnyttäisi englantilais-ranskalaisen liittouman puolustamaan osmaneja.
lisäksi vuosien 1828-29 sodan aikana venäläiset olivat voittaneet osmanit jokaisessa kentällä käydyssä taistelussa ja etenivät syvälle Balkanille, mutta huomasivat, ettei heillä ollut tarvittavaa logistista voimaa Konstantinopolin valtaamiseen. Nikolain politiikka Osmanien valtakuntaa kohtaan oli käyttää Küçük Kaynarcan sopimusta, joka antoi Venäjälle epämääräisen oikeuden olla Balkanin ortodoksisten kansojen suojelija, ja sijoittaa Osmanien valtakunta Venäjän etupiiriin. Tämä nähtiin helpommin saavutettavana tavoitteena kuin koko Osmanien valtakunnan valloittaminen. Nikolai halusi itse asiassa säilyttää Osmanien valtakunnan vakaana mutta heikkona valtiona, joka ei pystyisi vastustamaan Venäjää, sillä hän piti maata ennen kaikkea eurooppalaisena mahtina ja piti Eurooppaa tärkeämpänä kuin Lähi-itää.
vuosina 1826-1828 Nikolai kävi Venäjän-Persian sodan (1826-28), jonka päätteeksi Persia joutui luovuttamaan viimeiset jäljellä olevat alueensa Kaukasuksella, johon kuuluivat nykyiset Armenia, Azerbaidžan ja Iğdır. Tähän mennessä Venäjä oli valloittanut 1800-luvun kuluessa kaikki Iranin Kaukasian alueet sekä pohjois-että Etelä-Kaukasiassa, johon kuuluivat nykyiset Georgia, Dagestan, Armenia Ja Azerbaidžan.
peläten Venäjän Osmanitappion seurauksia Britannia, Ranska, Sardinian kuningaskunta ja Osmanien valtakunta yhdistivät vuonna 1854 voimansa Krimin sodaksi kutsutussa konfliktissa osmaneille ja Länsieurooppalaisille ja Venäjällä ”idän sodaksi” kutsutussa konfliktissa.”Huhtikuussa 1854 Itävalta solmi puolustussopimuksen Preussin kanssa. Niinpä Venäjä joutui sotaan koko Euroopan kanssa .
Itävalta tarjosi osmaneille diplomaattista tukea ja Preussi pysyi puolueettomana, jolloin Venäjä jäi ilman liittolaisia mantereella. Eurooppalaiset liittoutuneet nousivat maihin Krimillä ja piirittivät hyvin linnoitetun venäläisen tukikohdan Sevastopolissa. Venäläiset hävisivät Alman taistelut syyskuussa 1854, joita seurasivat hävityt taistelut Balaklavassa ja Inkermanissa. Sevastopolin pitkittyneen piirityksen (1854-55) jälkeen tukikohta kaatui, mikä paljasti Venäjän kyvyttömyyden puolustaa merkittävää linnoitusta omalla maaperällään. Nikolai I: n kuoltua Aleksanteri II: sta tuli tsaari. Tammikuuta 1856 uusi tsaari poisti Venäjän sodasta hyvin epäedullisin ehdoin, joihin kuului laivasto-osaston menetys Mustallamerellä. Koska Venäjä oli merkittävässä roolissa Napoleonin kukistamisessa, sitä pidettiin sotilaallisesti voittamattomana, mutta kun se kerran vastusti Euroopan suurvaltojen koalitiota, sen maalla ja merellä kärsimät vastoinkäymiset paljastivat tsaari Nikolain hallinnon rappeutumisen ja heikkouden. Venäjän oli nyt valittava, aloittaako se suuria uudistuksia vai menettääkö se asemansa suurvaltana Euroopassa.
Sevastopolin piiritys Sevastopolin pitkittyneen piirityksen (1854-55) jälkeen tukikohta kaatui, mikä paljasti Venäjän kyvyttömyyden puolustaa merkittävää linnoitusta omalla maaperällään ja johti tappioon Krimin sodassa.
attribuutit
- Nikolai I: n sodat
-
”Venäjän historia (1796-1855).”https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Russia_(1796-1855). Wikipedia CC BY-SA 3.0.
-
”Venäjän Nikolai I.”https://en.wikipedia.org/wiki/Nicholas_I_of_Russia. Wikipedia CC BY-SA 3.0.
-
”Venäjän keisarikunta.”https://en.wikipedia.org/wiki/Russian_Empire. Kipedia CC B SA
-
”Panorama_enter.PPG.”https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Panorama_dentro.JPG. Media Commons public domain.
-