viimeaikainen keskustelu Bostonin yliopiston suunnitelmasta harkita maskottinsa nimen muuttamista — Terrieri, Rhett — keskittyy väärään kysymykseen ja kääntää huomion pois niistä järjestelmistä ja kulttuurisista käytännöistä, jotka ovat mahdollistaneet valkoisen ylivallan jatkumisen. Sen sijaan, että kysyisimme ” pidämmekö nimen vai muutammeko sen?”meidän pitäisi kysyä” miten päädyimme tänne?”
toisin sanoen, miten edistyksellisesti ajatteleva Pohjoinen yliopisto päätyi maskotille, joka oli nimetty yhdysvaltalaisen kulttuurin menestyneimpiin kuuluvan Konfederaatiota kannattavan ja rasistisen romanssin hahmon mukaan?
se on kysymys, joka voi kertoa meille paljon monimutkaisesta historiastamme, historiasta, joka on usein säilyttänyt valkoisen ylivallan pitämällä sen piilossa, aivan pinnan alla.
Rhettin legenda vihjaa, että pian Margaret Mitchellin vuonna 1936 julkaistun hurjan suositun romaanin ”Tuulen viemää” julkaisun jälkeen joku sai idean nimetä bun maskotiksi Mitchellin kirjan keskeisen mieshahmon mukaan. Romaanin keskiössä on plantaasirouva Scarlett O ’ Haran ja roistomaisen saartojuoksijan Rhett Butlerin myrskyisä romanssi.
koska scarlet oli BU: n virallinen väri, maskotin nimeämisen perusteena oli ajatus, että ”kukaan ei rakasta Scarletia(t) enemmän kuin Rhett.”Itse asiassa ei ole yllättävää, että BU tekisi tämän yhteyden, koska Rhettin ja Scarlettin romanssi oli juuri se, mikä teki Mitchellin kirjasta, ja sitä seuranneesta elokuvasta, niin suositun. Se piti lukijat tenterhooksissa ja se vangitsi elokuvayleisön huomion vuosina 1939 ja 1940. Kuvasta, jossa Vivien Leigh ’ n Scarlett syleilee Clark Gablen Rhettiä, tuli yksi Hollywoodin historian kestävimmistä ja ikonisimmista kuvista.
ja silti tuo romanssi rakentui valkoisen ylivallan rakenteesta. Rhett tuntee vetoa Scarlettin henkeen, erityisesti hänen rajuun omistautumiseensa perheensä kodille ja plantaasille. Mitchell onnistuu kuitenkin vakuuttamaan lukijansa siitä, että kyseessä on kaunis ja idyllinen paikka, jossa vallitsevat harmoniset suhteet valkoisten mestareiden ja orjuutettujen mustien välillä, missä Scarlett itse on ilmeisesti kehittänyt lämpimän ja erityisen suhteen niihin, joita hän pitää pakkoorjuudessa. Romantiikan verho peittää kaikki vihjaukset siitä todellisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä, joka oli orjaplantaasijärjestelmän ytimessä.
Rhettin romanttinen viehätysvoima piilee häneen takertuvassa hieman vaarallisessa salaperäisyyden ilmassa, mukaan lukien hänen yrityksensä kiertää unionin saarto, jotta hän voisi tuoda rihkamaa ja ylellisyyksiä valkoisille eteläläisille. Osa Rhettin mysteeristä perustuu myös väkivaltaan. Yleisö saa kuvan, että väkivaltaa, kun, kohti kirjan loppua, hän brutaalisti hyökkää Scarlett teko aviollinen raiskaus. Sitä ennen on viitteitä rotuväkivallasta, mukaan lukien tarina, jonka mukaan Rhett oli ”tappanut tämän darkyn, joka oli solvannut valkoista naista.”
kannattaa ottaa minuutti miettiäkseen tuota lausetta, lähes suoranaista vihjausta siitä, että miehen henki oli riistetty ”loukkauksen” takia, lause joka kaikuu rotuterrorin ja lynkkauksen pitkässä historiassa, sisältäen sellaisia kauhistuttavia tapahtumia kuin vuoden 1921 Tulsan rodun verilöyly ja 14-vuotiaan Emmet Tillin murha. Rhett Butlerin tapauksessa se on Mitchellin laskelmoitu liike, joka kietoo yhteen valkoisen ylivallan kannattajan ja hänen romaaninsa miespääosan romanttisen vetovoiman.
myöhemmin kirjassa, kun Scarlett itse joutuu mustan miehen uhkaamaksi ja Scarlettin yhteisön valkoiset miehet pukevat päälleen klaanin viitat kostaakseen, Rhett auttaa KKK: n miehiä väistämään Jenkkivihollisiaan. Juonesta ei voi jälleen erehtyä: mitä enemmän Rhett Butler kantaa valkoista ylivaltaa edustavan väkivallan manttelia, sitä enemmän hänestä nousee varteenotettava romanttinen päärooli, jopa alati ailahtelevalle Scarlett O ’ Haralle.
Mitä enemmän Rhett Butler kantaa valkoisen ylivallan väkivallan manttelia, sitä enemmän hänestä nousee varteenotettava romanttinen päärooli, jopa alati ailahtelevalle Scarlett O ’ Haralle.
mikään tästä ei tietenkään ole itsestään selvää, tai edes näkyvää, kun katsotaan ystävällistä Bostoninterrieri-maskottia, joka esiintyy BU: n urheilutapahtumissa tai BU: n mukeissa tai muistikirjoissa tai T-paidoissa. Rhett-Scarlettin ”romanssin” kätkemän valkoisen ylivallan sanoman ”Tuulen viemää” lisäksi Rhett rasisti kätkeytyy bu-brändin kriittiseksi symboliksi nousseen piirretyn koiran kuvaan.
Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että ymmärrän täysin, että monet ihmiset olisivat haluttomia rallattelemaan kampanjaa tämän rakastetun maskotin nimeämiseksi uudelleen. Ymmärrän myös sen väitteen, että rasismin vastainen taistelu tässä maassa ja Bostonin yliopistossa sisältää paljon enemmän kuin taistelun Rhettistä. Pahoittelen myös sitä, että BU yrittää kääntää huomion pois kovasta työstä, jonka se on tehnyt käsitellessään systemaattista rasismia keskittymällä Rhettiin. Silti tämän ongelman pohtimiseen kannattaa varmasti varata aikaa, tehdä työtä ”opiskelijoiden kouluttamiseksi harkitseviksi, neuvokkaiksi yksilöiksi”, kuten yliopiston tehtävänkuvauksessa kerrotaan.